tiistai 29. lokakuuta 2019

Kala- tomaattikeitto



3: lle

  • 3 pientä tomaattia
  • 1 selleri
  • 450 g kalaa
  • 250 g pastarusettia
  • 2 dl vettä tai liemeä
  • 2 valkosipulikyntä
  • 1 salottisipuli
  • 2 tl oliiviöljyä
  • 1 tl hunaja
  • suolaa ja pippuria

Valmistus:

  1. Pese kala, selleri ja tomaatti kylmään veteen.
  2. Leikkaa kala kolmessa osassa, selleri ja tomaatti kuudessa osassa poistaa.
  3. Kiehu pasta kattilaan suolan veden kanssa, eli noin 10 minuuttia.
  4. Laita kalat erilaiseen kattilaan, lisää hienoksi silputtu salottisipuli ja valkosipuli. Mausta ne suolaa, pippuria, oliiviöljyä ja hunajaa. Anna kaloijen levätä muutama minuutti ennen valmistamista.
  5. Keitä kalat keskilämpötila minuutissa, sitten kaada vettä ja kuumenna kiehuvaksi ja lisää tomaattipalat ja kiehauta 5 minuuttia, on aika lisätä selleri joukkoon keitto. Mausta taas jos haluat.
  6. Kaada kalakeitto kulhoihin pastoilla.
  7. Tarjoa heti!

keskiviikko 16. lokakuuta 2019

Polentaa paistettujen ruusukaalien ja omelettien kera.

Materiaali:

polennalle
  • 0.8 dl massinpolentaa
  • 3 dl vettä
  • 1 rkl voita
  • suolaa
paistetut ruusukaaleille
  • 100 g ruusukaaleja
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • 3 valkosipulinkynttä
  • suolaa ja ripaus sokeria
omeletille
  • 2 kananmunaa
  • 1 tl voita
  • suolaa ja pippuria

Valmistus:

  1. Keitä vettä kattilaan ja mausta se ripaus suolaa riittää. Kaata maissipolenta kiehuvaan veteen. Hievahtaa hyvin, kunnes ne tulevat hyvään tasaiseksi. Lisää voita ja sekoita muutamassa minuutissa.
  2. Sulata voi pannulla. Munan rakenne valmistus rikkoa esimerkiksi haarukalla, sitten kaata munakas paistinpannun noin 5 minuuttia ennenkuin omeletit ovat kypsyä.
  3. Paista voi ja valkosipuli pannulla. Lisää ruusukaaleja, että ne ovat leikkaa puolikkaiksi. Ripotele suolaa päälle. Sekoita kaaleja noin 10-15 minuuttia ennen kuin kumpikin kaalien kantaa ovat väriä vaaleanruskeita.
  4. Laita munakas keskelle ja polenta lautasen ympärille. Viimeinen kerros on ruusukaaleja pinnalla.
  5. Tarjoa heti lusikkalla!

maanantai 14. lokakuuta 2019

Suklaatiramisu




Suklaatiramisu kahdelle ahneelle:

  • 3 rkl sokeria
  • 4 dl kuohukermaa
  • purkki mascarponea
  • 0.5 dl tomusokeria
  • 1 tl vanilja
  • 16 ladyfingers-keksiä
  • 1,5 sitruunamehua (kuorimatta)

Valmistus:

  1. Puristin sitruunamehun kulhoon ja lisäsin sinne sokerin liukenemaan.
  2. Vatkasin kuohukerman, tomusokerin ja vaniljan pehmeäksi vaahdoksi.
  3. Lisäsin mascarponen joukkoon kermaa, samalla vatkaten. Kermaseos saa olla olevassa hyvin ja kerkkä.
  4. Lusikoin kolmasosan kermaseoksesta rasian pohjalle paperivuoan päälle, tasoittelin pinnan palettiveitsilla.
  5. Laitin 6 keksiä vertikaalisesti seoksen päälle. Käytin silikonisutin lisäämään sokeri-sitruunamehuseos keksin päälle. Lusikoin toisen kolmasosan kermaseoksesta, tasoittelin taas.
  6. Tein samoin toisen kerroksen keksejä, sokeri-sitruunamehuseoksen ja viimeinkin kermaseosta liian päällimmäiselle koristeelle.
  7. Ripottelin karkin ja kaasin suklaan kastikkeen pinnalla pää. Sitten laitin kakun jääkaappiin jäähdyttämään. Kakun voi tarjota sekä päivänä että seuraavana päivänä.

keskiviikko 9. lokakuuta 2019

Riisinuudeli vihannekset




Materiaali kahdelle:

  • 50 g valkokaalia
  • 50 g punakaalia
  • puoli paprikka
  • 50 g parsakaalia
  • 50 g romatomaattia
  • 150 g riisinuudeleitä
  • 1 tl seesamiöljyä
  • 2 tl aurinkoöljyä
  • 2 rkl teriyaki-kastiketta
  • 2 pientä salottisipulia
  • suolaa ja pippuria

Valmistus:

  1. Kiehunta vettä kattilaan, kunnes kiehuttava. Lisää nuudelit kiehuvaan veteen ja kietä ne noin muutama minuuttia ennen kuin kypsyä.
  2. Kuori ja leikkaa salottisipuli ohuiksi sivuiksi. Paloittele kaksi erilaista kaalia ja parsakaali, halkaise romatomaatti.
  3. Keitä seesamiöljy ja aurinkoöljy pannulla tuokiossa. Lisää sitten salottisipulipaloit, sekoita ne ennen kuin ruoan tuoksu on ilmaista.
  4. Kaata tomaatit, parsakaalit pannuun noin viisi minuuttia ja sekoitettu hyvin. Lisää wökkiin lopuksi valkokaalpaloit ja punakaalipaloit keskilämpötilassa noin 15 minuuttia. Mausta vihannekset teriyaki-kastikkeella. Lisää suolaa tarvittaessa.
  5. Ripottele pinnalle mustapippuria ja hienosti hienonnettu valkosipuli paistamisesta.
  6. Nauttamaan ruokaa!

maanantai 7. lokakuuta 2019

Kurpitsakeitto tahinin kanssa

Materiaali kahdelle:

  • 1 pieni kurpitsa
  • 2 rkl tahinia
  • 1 tl oliiviöljyä
  • 1 dl vettä
  • 1 dl kookosmaitoa
  • ripaus suolaa ja pippuria

Valmistus:

  1. Leikka kannen kurpitsaa pois ja koverran sisäpuolet lusikkana. Paista siemenkurpitsa pannuun, kunnes sen ruskeaksi ja laita nittä lasikuppiin jääkaapissa.
  2. Kiehunna kurpitsa höyrykattilaan, muista laittamaan kovertaminen pohjassa että, niin kurpitsa olisi kypsynyt höyrynä. Jälkeen noin 25 minuuttia ota höyrykattila pois uunista ja odota kurpitsa alhainen lämpötilä puolessa tunnissa.
  3. Lusikoi pehmeä kurpitsaliha lisäksi tehosekoitin, lisää sitten blenderiin tahinit, suolat ja kookosmaidot sekä vettä sen verran. Keitto seikoitetaan tasaiseksi.
  4. Kaada keiton joukkoon pannuun kiehunnalle muutamassa minuutissa. Keiton voi lisätä kulhoon tai kuorta kulhona.
  5. Tarjoa heti leivän kanssa.

keskiviikko 2. lokakuuta 2019

Punajuuri spagetti



Materiaali:

2-3 annos
  • pieni punajuuri
  • 150 g spagetti
  • 2 rkl kermajuustoa
  • tuore persilja
  • sokeri
  • suola ja pippuri
  • oliiviöljyä

Valmistus:

  1. Kuumenna vettä suolalla ja oliiviöljyllä, sitten lisää spagetti kiehumaan noin 25 minuuttia ennen kuin pastaa kypsyvät veden kiehunnassa.
  2. Kuori ja leikkaa punajuuri pienesti ohuiksi langaksi.
  3. Sulata voi pannulla ja kun se kuohahtaa kunnolla, lisää joukkoon punajuuri, sitten kermajuusto ja mausteet sekä sokeri, sekoitus. Punajuuri on tullut kypsiä muutamassa minuutissa.
  4. Laita spagetti keksilautaselle ja kaada juurinryhmää ympärille. Koristele tuore persilja päälle.
  5. Tarjoa heti kun se on vielä lämminruokaa.

perjantai 27. syyskuuta 2019

Sydän salaatti kananmunalla




Materiaali kahdelle:

  • 250 g peperomia pelluci
  • 5 salottisipulia tai 1 punasipuli
  • 4 rkl riisiviinietikkaa
  • 2 rkl ruskea sokeria
  • 1 tl paprikajauhetta
  • 1 tl hunaja
  • 2 tl oliiviöljyä
  • 1 kananmuna 

Valmistus:

  1. Kiehuin muna kattilaan viisi minuuttia, lisäksi voisin kylmässä vedessä viiden minuutin ajan.
  2. Kuorin ja leikasin salottisipuli ohuiksi paloiksi.
  3. Kaasin riisiviinietikka kulhoon, lisäsin sokeri, paprikajauhe, hunaja ja oliiviöljy etikan kulhossa. Sekoittele, että etikan kastikkeet tasaisesti tulevat.
  4. Lisäsin salottisipulipalat etikka-seokseen ja lähtin ne noin puoli tuntiä. 
  5. Laittoin sydän salaattia suuri kulhoon, sitten kaatoin etikka-seos päälle, lisäksi voisin munaa viime kerroksena.
  6. Tarjoa heti kiehuvan riisin kansaa tai riisinuudelilla.

Minun ruoan tulee kuvauksesta

 Sill ä elokuuna on satokausia. Monet ihmiset eivät tiedä Monet ihmiset eiv ät tied ä, miten t ärkeää on, että he ovat olemassa. Monet ihmis...