tiistai 27. kesäkuuta 2023

Grillaamista vegetaarista merkittävää asiaa

Kasvis naudanliha on murea kasvisproteiinin tuotteitaan (MKP) joitan säilyttää korea soijanproteiinia (50%) tai puuvillansiemen vehnän ja kauran. Valkuaisaineen lisäksi MKP ei sisällä vain vettä, hiilidraatteja ja rasvoja, vaan myös säilyttää B-vitaminia, folaattia ja hivenaineita, erityisesti fosforia, magnesiumia ja rautaa.

MKP oli käyttänyt ruokateollisuuksessa 1960- luvulla Yhdysvalloissa Archer Daniels Midland yhtiö kautta. Mutta yhtiö ei oli kauppallisesti onnistunut tässä ajassa. Sen jälkeen tuli onnistumista takana 1971 vuotta mihin aikaan oli näytänyt todeksi luonakoulun ohjelmalehtiselle. 

MKP:lla on monipuoliset mouvailet kuin viipaleet, möhkäleet, tripit ja granulat. Valmisti MKP:n viipaleet tälle grilaukselle.




Raaka-aines kolmelle:

  • 75g  mureaa kasviproteiinia          
  • 1/2tl kuutta maustejauhetta
  • 1rkl töyssyista sitruunaruohoa
  • 1rkl osterikastiketta
  • 1rkl hunajaa
  • 1,5rkl soijakastiketta
  • 1,5tl sienijauhetta

Valmistus:

  • Kylpve kasviproteiinin viipaleet kanssa veden suureen kulhoon.
  • Pidä proteiiniviipaleet odottamaan vedessä kaksi tunnistä kolme tuntiin.
  • Kaada vettä ja tee lihat kuivaksi talopaperina.
  • Säilytä lihat jääkaapissa 3-5 ensi päivälle, jo et halua syömään tänään.

Grillaus:

  • Mittaa kokonaiset kastikeet, mausteet ja proteiinilihat isoon kulhoon.
  • Sekoita lihaseos tasaiseksi. Sitten odota niitä 40 minuutissa.
  • Kuumenna puuhiilit valmistamiselle grillaukselle.
  • Grillaa puolin päälihan noin 5 minutia.
  • Tarjoa tuorekasviksella ja rice-nuudelilla tai leivällä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Minun ruoan tulee kuvauksesta

 Sill ä elokuuna on satokausia. Monet ihmiset eivät tiedä Monet ihmiset eiv ät tied ä, miten t ärkeää on, että he ovat olemassa. Monet ihmis...