tiistai 11. tammikuuta 2022

Maustekurkku ja salottisipuli


Tiedätkö shalottisipulin sesongin on tammikuussa. Ja VietNam valmistikin tervetuloa "Lunar new year" kuun uutta vuotta. Sillä samoin kuin Kiina, jota seurasi kuun kalenterivuotta niin, että muodoltaan mausteiset ovat useimmiten pöydällä ja lahjoiksia lähettivät toisensa.

Salottisipuli tunnetaan sipulina, jota etenkin huippukokit hehkuttavat. Suomessa tunnetaan noin viisitoita erilaista sipulia esimerkiksi keltasipulit, punasipulit, salottisipulit ja purjosipulit...
Siksi salottisipuli voisi erilaisesti sopivat ruuat, sillä sen rakenne hajoaa helposti esimerkiksi kastikkeisiin, pitkään haudutettäviin ruokiin, eikä raakana. Sen maku on erityisen lempeä ja makea.

Kiinostavia tiedonjyviä

          • Saatavilla myös pitkänomäinen lajike, jota sanotaan banaanisalottisipuliksi.
          • Pidetään hienoimpana sipulia.
          • Kasvatetaan kevyessä maassa istukassipuleista.
          • Tekee ryppään pieniä sipuleita.
          • Maultaan miedompi ja hienostuneempi kuin muut sipulit.
          • Monen huippukokin suosiossa ja tärkeä erilaisten kastikkeiden ainesosa.
          • Peräisin Aasiasta.

Raaka-aina

  • 500 g kurkkuja
  • 3-5 salottisipulia
  • 3-5 mausteneilikkaa
  • 3 rusotähtianistä
  • 1 l etikkaa
  • 150 g sokeria
  • ripaus suolaa ja pepperia
  • oliiviöljyä
  • tuoretta chilia

Valmistus

      • Mittaa koko mausteet, sokerit ja etikat katiilaan.
      • Kuumenna etikkaseos matalalla lämpötilalla kunnes kiehuvaksi.
      • Ota etikka ulos uunista ja odoita huoneen lämpötilassä.
      • Viipaloi salottisipulit ohuiksi viipaleiksi.
      • Laita kurkut lasipurkkiin ja lisää salottisipuliviipaleit sekä tuoreen chilin kurkun päällä.
      • Kaada etikkaseokset ja oliiviöljyt juokkoon kurkku, käsittele ja säilytä huoneen lämpotilassa noin 2-3 päivää, sitten pitä niitä jääkaapissa muulle viikolle.







perjantai 7. tammikuuta 2022

Pasta carbonara

 

Pasta valmistanut jauhosta ja vedestä, voinut oli vai ei voinut olla lisäksi kananmunaa. Pastaa oli erilaisessa muodossa esimerkki spagetti ja makaroni, mutta niitä aina käyttää kastikkeen kanssa, ehkä pinaattia tai tomaattia.

 Pastaa on ollut jo 1000 eaa Kiinassa, jota tullut  eurooppaan Macro Poloa vuonna 1925 luona. Oikeasti pastaa tultiin eräästä roomalaisesta sotilaasta 16 vuotta ennen Macro Polo, että 1279.

Suomessa makaronia on syöty jo 1890-luvulla, mutta Ruotsin kuninkaallisessa keittiossä jo 1600-luvun lopulla, kun sinne palkattiin makaronimestari.

Aluksi makaronia tuottiin ulkomailtaja makaronilaatikko ja makaronivelli olivat juhlaruokia. Makaroni yleistyi 1900-luvulla, kun vehnän viljely Suomessa kasvoi ja kotimaiset tuottajat alkoivat valmistaa makaronia.


Raaka-aine

  • oliiviöljyä
  • 50 g juustoä
  • 200 g pastaa tai spaghettia
  • tuoretta persiljaa
  • 2 valkosipulin kynttä
  • 2-3 kananmunan keltuaista
  • ripaus suolaa ja pippuria
  • 5-7 kasvislihan paloita tai 100 g kasvismakkaraa

Valmistus

  • Laita kasviliha palat veteen noin 10 minuuttia, jos käytät kasvimakkarat, kyllä, hyppää tätä askelmerkkiä.
  • Pilko valkosipulit ja kasvilihat pieniksi kuutioiksi.
  • Sillä aikaa kuumenna pannu ylilämpötilassa ripaus suolalla, öljyllä, ja vedellä kunnes kiehuvaksi.
  • Lisää pastaa kiehuvaan veteen ja keitä noin 10 minuuttia tai ennen kuin pasta on kypsää.
  • Paista silputulla valkosipulilla ja öljyllä muuttama minuuttia kunnes vaaleanruskeaksi.
  • Ota uuni ulos ja kaada lihakuutiot joukkoon valkosipuli. Makkaralle paistoin matalassa lämpöljyllätilassa valkosipulilla ja öljyllä kerralla kunnes hienoksi väriksi.
  • Forkkaa munankeltuaiset, mausteet ja juustot kulhoon. Sekoita kunnes hienoksi tasaiseksi.
  • Lisää pasta ja muna-juustoneste juokkoon kasviliha. Sekoita seos matalalla lämpötilalla ennen kuin seosta on vähän kiinteää.
  • Kaada pasta carbonara lautaseen ja koristele muulla tuoreella persiljalla päällä.
  • Oikeasti aikaa anna asettaa paikalleen pöydällä!




torstai 9. joulukuuta 2021

Hapanjuurileipä - banaani

 Joulun makeuden pöydällä!

Hapanjuuri on jauhojen ja vesien seoksen, joiden riitävän pitkää aikaa huoneenlämpötilassa on näyttäytynyt käymistä jotka maitohappobakteerin ja villihiivan elinympäristöä.

  • Kuinka monta juurilajia siellä on?

Vaalea hapanjuuri
Tumma hapanjuuri
Oikeasti minun ajattelulleni että on valmistus erijauhot hapanjuuressa. Jos käytänyt vehnäjauho että on vaaleaa hapanjuurta ja ruisjauho on tummaa hapanjuusta.

Raaka - aine

  • 3 banaania
  • 215 g kookossokeria
  • 1 tl vaniljatahnaa
  • 100 g aktiivista hapanjuurta
  • 250 g vehnäjauhoja
  • 1.5 tl ruokasoodaa
  • 1/4 tl suolaa
  • 60 ml maitoa

Jos haluat valmistaa teema oma hapanjuuri, voit lukea ohjeen Liemessa. Tässä ohjeessä on helposti alkuunpanijalle samoin minulle.

Kastomassa Youtube: ssa "Tee oma hapanjuuri" Leipäpaja_Eliisa  Kuuselan. Hän on leipomoalan ammattilainen.

Lopuksi hapanjuuri banaani-leipvän ohjeen, jonka löytin resepttia Hannansoppa bloggissa.








Valmistus

  1. Kuori ja riko banaanit suureen kulhoon. 
  2. Kaada sokerit ja vaniljat joukkoon banaani.
  3. Sekoita banaani-sokeriseos kunnes hienoksi tasaiseksi.
  4. Muussa kulhossa sekoita jauhot, ruokasoodat ja suolat.
  5. Kaada hienosti jauhoja banaaniseokseen. 
  6. Lisää sitten maito ja öljy seokseen. Sekoittamassa kunnes tasaiseksi taikinaksi.
  7. Valmista vuoka voilla ja jauholla pohjalla. Kaada taikina vuokaan.
  8. Paista leipä 180 asteeseen noin 60 minuunittia kunnes kypsyykseksi.
  9. Tarjoa leipä jälkeen 20 minuuttia jäätymiselle.


tiistai 7. joulukuuta 2021

Gluteenittomia Suklaakeksejä _ Joululahjaa paras ystäville

 

Hyvin! tietamme että on erilaiset suklaat esimerkiksi tumma suklaa, maitosuklaa, valkosuklaa, raakasuklaa...

Suklan ravintosisältö on säilyttiin esimerkiksi lipidi, kolesteroli, natrium, kalium, hiilihydraatti, proteiini, kofeiini, kalsim, rauta ja magnesium.

Suomessa on neljä varsinaista suklaanvalmistajaa: Brunberg, Fazer, Levy Chocolate ja Panda. Näiden lisäksi on useita yrityksiä, jotka työstävät muiden valmistamasta suklaasta omia suklaatuottetaan. Voitte lukea enemmän informaatiot tässä 

Raaka - aine

  • 175 g kaakaojauhetta
  • 25 g voita
  • 80 g sokeria
  • 40 g vehnäjauhoja
  • 1/2 tl leivinjauhoja
  • 1/2 tl vaniljasokeria
  • 2 kananmunaa
  • 50 g tummaa suklaa 
Jos tykkäät eri ohjeet noin suklaakeksit, hyvin! seuraamassa esimerkit:

Valmistus

  1. Mittaa jauhot ja sokerit kulhoon. Sekoittamaan hyvin.
  2. Riko munat ja lisää niitä joukkoon kuiva jauho. Sekoita taas kunnes tasaiseksi taikinaksi.
  3. Laita voi kulhoon ja voikulho ympärille kaatamaan kiehuva vesi sulavuudelle.
  4. Kaada voit taikinan joukkoon. Sekoita kunnes smoothie:ksi.
  5. Pilko osuuksiin osallistujien kesken palloja, sitten paina pallotaikinat ohuiksi renkaiksi.
  6. Ripottele tummat suklaat keksin pinnalla ja laita niitä levyvuoalla.   
  7. Sillä aikaa kuumenna uuni 180 asteeseen. Paista keksit noin 10 -11 minuuttia.
  8. Säilytä suklaakeksit paperilaatikoihin.
  9. Lahjat valmistiin minun ystävällisesti ystävilleni.!


keskiviikko 1. joulukuuta 2021

Espanjalainen sipulikeitto uppopaistetun lehtikaalin kera

 

Tänään on ensimmäisen päivän joulukuun. Luontoäiti kiroilee jäätävää takkia ja vielä nautti talven festivaalia maapallossa. 

Kauniisti asiaa talvessa minulle, että on istuin sohvalta edelle lämmittimelle kuuman keiton kansa minun käsissäni, ja rauhallista kylpemista joululaulajan virrassa.

Löysin Espanjalaisen sipulin ohjeen tässä



Raaka - aine

Uppopaistettu lehtikaali

  • noin 12 lehtikaalia
  • 5 dl oliiviöljyä vai kasvisöljyä

Sipulikeitto

  • ripaus suolaa ja mustapippuria
  • 20 g kuivaa kantarellia
  • 3 valkosipulin kynttä
  • 5 dl kasvislientä
  • 3 rkl oliiviöljyä
  • 3 keskisipulia
  • chilijauhetta
  • 1 rkl voita

Valmistus

  1. Jaa lehtikaalit pieniksi palaiksi ilman keskikaarin lehtiä.
  2. Kuumenna öljyt pieniin kattilaan kunnes kuivaksi.
  3. Uppopaista kaalipalaat öljyn joukkoon noin 30 sekuntia.
  4. Rippottele chilijauheet, suolat ja pippurit lehtikaalin päällä. Hyvin sekoitettu.
  5. Pilko sipulit, valkosipulin kynnet ja kantarelit pieniksi kuutioiksi.
  6. Sulata voit ja öljyt, lisää sipulikuutiot panuun. Paista muutama minuutti, kaada sitten silputut sienet joukkoon sipuli.
  7. Sekoita sipuli-sieniseokset noin 7 minuuttia tai kunnes sipuli on hienosti ruskeaa.
  8. Kaada kasvisliemet sipuli-sieniseokseen, mausta suolalla ja chilijauheella. Jatka keittää keittoja noin 3-5 minuuttia.
  9. Lusikoi keitto lautaseen, koristele paistetut lehtikaalit ja pippurit keiton pinnalla.
  10. Tarjoa nyt heti leivällä tai kiehuvalla riisillä.!

































tiistai 30. marraskuuta 2021

Täytetty Taco vihanneksella ja isojamssipihvillä

 

  • Taco on perinteinen meksikolainen ruoka, josaa maissista tai vehnästä tehty ohut leipä, tortilla, täytetään esimerkiksi lihalla, vihanneksilla ja kastikeilla. Tacoa syödään käsin.
  • Meksikolaisen keittiön tacossa käytetään yleensä valkoisista maissijauhoista tehtyä tortillaa, jota tarjoillaan lämpimänä ja pehmeänä. Myös keltaisia sinisiä tai punaisia jauhoja käytetään. Tex-mex-keittiön suosittu taco on tehty maissikuoresta eli keltaisista massijauhoista tehdystä, kovaksi kuivatusta, tortillasta. Meksikon pohjoisissa osissa tortilla on yleensä tehty vehnästä.

Raaka - aine

 Isojamssipihvi

  • 3 rkl voitta
  • kasvisöljyä
  • 250 g isojamssi
  • 1 dl vehnäjauhoja
  • tuoretta romariinia
  • ripaus suolaa ja mustapippuria

Kastike

  • 2 dl jogurttia
  • 2 tl oliiviöljyä
  • 2 rkl sinappeja
  • ripaus suolaa

Tätetty Taco

  • 50 g kiehuvaa maissia
  • tuoretta minttilehtiä
  • 3-4 pientä retiisiä
  • 1/2 vihreäpaprika
  • 1/2 punapaprika
  • 7-8 tacotapalaa


Valmistus isojammsipihvi

  1. Kuori ja sekoita jamssi hienoksi tasaiseksi.
  2. Kaada jauhot ja kokonaisen mausteet joukkoon maissi. Sekoita hyvin.
  3. Lisää sitten öljyt maissiseokseen. Sekoita taas ja rauhoitu massitaikina huoneenlämpötilassa.
  4. Kuumenna pannussa öljyllä, voilla ja romariinilla minuutissa.
  5. Lusikoi ja työnnä jamssitaikina pannuun. Paista jamssipihvit matalalla lämpötilalla noin 2 minuuttia kukin osapuolesta kunnes vaaleanruskeaksi kumpaisesta puolista.
  6. laita jamssipihvit lautaseen ja odottamaan.

Valmistus kastike, taco, vihannes

  1. Mittaa raaka - aineksen kastiketta kulhoon ja sekoita hyvin.
  2. Leikkaa paprikat, retiisit ohuiksi viipaleiksi.
  3. Laita kasvisviipaleet, maissisieneet ja tuoreet minttilehdet lautaseen.
  4. Paista tacopalat uuniin 200 asteeseen noin 7 minuuttia.
  5. Täytyy tacopalat jamssipihvilla ja vihanneksillä sekä kastikkeen.
  6. Tarjoa nyt heti.!




lauantai 25. syyskuuta 2021

Intialaista naanleipää ananashillojen kera


Mikä on intialaista naan-leipää?

  • Anna lukea google:n vastatusta, että on perinteisen ruoan Intialaista.  Raaka-aine pitää sisälevät yleisjauhoja, jogurttia, maitoja.....Naan intiaanikielessä on leipä samoin kuin Chai:n merkityksen on tee.

Jos haluat löytymään muun ohjeen naan-leivän sivustoon internetissä, voit luemaan Intialainen leipä ja Pomminvarm naanleipä, kastot videossa



Raaka-aine

     Ananashillo:

  • 1 tl suolaa
  • 1/2 tl kanelia
  • 500 g ananasta
  • 50 g kaakaovoitta
  • 3-4 rkl ruskea sokeria

     Naanleipä:

  • 2.5 dl vehnäjauhoja vai yleisjauhoja
  • 1 dl lämmintä vettä vai maitoja
  • 180 g hapanjuurta
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • 1 dl jogurttia
  • 1 tl suolaa

Valmistus ananashillo:

  1. Kuori ja silppusi ananas pieniksi kuutioiksi.
  2. Mittaa sokerit, kanelit ja suolaa joukkoon ananas.
  3. Odota noin 30 minuuttia huoneenlämpötilassa.
  4. Lisää sitten kaakaovoit ja kuumenna hilloja matalalla lämpötilalla noin 20-25 minuuttia tai hillo on kaunista ruskeaa.
  5. Pitä hillot lasipulloon jääkaapissa.

Valmistus naanleipä:

  1. Mittaa hapanjuuret, jogurtit, suolat ja vedet isoon kulhoon, sekoita hyvin.
  2. Kaada jauhot joukkoon taikinajuuri. Sekoita taas.
  3. Lopuksi lusikoi öljyt taikinan joukkoon.
  4. Pieksä taikina noin 5-7 minuuttia. 
  5. Rauhoitu taikina huoneenlämpötilassa noin 30-40 minuuttia.
  6. Jaa taikina noin 10 pientä palloja, kieritä pallo kaulimella noin 3 cm parksu palaa.
  7. Sillä aikaa kuumenna pannu matalalla lämpötilalla, paista naan noin 2 minuuttia puolikkaa kukin.
  8. Lusikoi voit ja ananashillot leivän pinnalla.
  9. Tarjoa nyt heti!











































Minun ruoan tulee kuvauksesta

 Sill ä elokuuna on satokausia. Monet ihmiset eivät tiedä Monet ihmiset eiv ät tied ä, miten t ärkeää on, että he ovat olemassa. Monet ihmis...