- Taco on perinteinen meksikolainen ruoka, josaa maissista tai vehnästä tehty ohut leipä, tortilla, täytetään esimerkiksi lihalla, vihanneksilla ja kastikeilla. Tacoa syödään käsin.
- Meksikolaisen keittiön tacossa käytetään yleensä valkoisista maissijauhoista tehtyä tortillaa, jota tarjoillaan lämpimänä ja pehmeänä. Myös keltaisia sinisiä tai punaisia jauhoja käytetään. Tex-mex-keittiön suosittu taco on tehty maissikuoresta eli keltaisista massijauhoista tehdystä, kovaksi kuivatusta, tortillasta. Meksikon pohjoisissa osissa tortilla on yleensä tehty vehnästä.
Raaka - aine
Isojamssipihvi
- 3 rkl voitta
- kasvisöljyä
- 250 g isojamssi
- 1 dl vehnäjauhoja
- tuoretta romariinia
- ripaus suolaa ja mustapippuria
Kastike
- 2 dl jogurttia
- 2 tl oliiviöljyä
- 2 rkl sinappeja
- ripaus suolaa
Tätetty Taco
- 50 g kiehuvaa maissia
- tuoretta minttilehtiä
- 3-4 pientä retiisiä
- 1/2 vihreäpaprika
- 1/2 punapaprika
- 7-8 tacotapalaa
Valmistus isojammsipihvi
- Kuori ja sekoita jamssi hienoksi tasaiseksi.
- Kaada jauhot ja kokonaisen mausteet joukkoon maissi. Sekoita hyvin.
- Lisää sitten öljyt maissiseokseen. Sekoita taas ja rauhoitu massitaikina huoneenlämpötilassa.
- Kuumenna pannussa öljyllä, voilla ja romariinilla minuutissa.
- Lusikoi ja työnnä jamssitaikina pannuun. Paista jamssipihvit matalalla lämpötilalla noin 2 minuuttia kukin osapuolesta kunnes vaaleanruskeaksi kumpaisesta puolista.
- laita jamssipihvit lautaseen ja odottamaan.
Valmistus kastike, taco, vihannes
- Mittaa raaka - aineksen kastiketta kulhoon ja sekoita hyvin.
- Leikkaa paprikat, retiisit ohuiksi viipaleiksi.
- Laita kasvisviipaleet, maissisieneet ja tuoreet minttilehdet lautaseen.
- Paista tacopalat uuniin 200 asteeseen noin 7 minuuttia.
- Täytyy tacopalat jamssipihvilla ja vihanneksillä sekä kastikkeen.
- Tarjoa nyt heti.!