lauantai 27. tammikuuta 2018

Lihakeitto

Lihakeitto sinulle ja itseni

  • 200g keittolihakuutioita
  • 2dl vettä
  • suolaa
  • mustapippuria
  • 2 laakerinlehtä
  • pala selleriä
  • 1 iso sipuli
  • 1 porkkana
  • 1/2 pieni purjo
  • 2 perunaa
Perunan, porkkanan, palsternakan ja purjot leikaavat pienemmiksi paloiksi ja laitoin suuriin kulhoon. Leikkasin selleriä ja sipulit viipaleet ja laitaan toinen kulhossa.

Kuumensin pannuun vedella korkealla lämpötilalla kunnes veden kiehumalla. Lisäsin sitten liha kun pannun kiehuttava. Silloin kaadoin sipulit, laakerinlehdet ja pippuria pannukeitossa muutamaan minuutin. Tein sen selkeämmäksi liemeksi lusikkamalla. Kaadoin kokonaan kasvita pannusoppaan ja kiehutin ne noin 30 minuuttia. Ennen otin keiton ulos keitin lisäsin suolan keitolle.

Ehkä lihakeitto on hyvin yhdelle jotka yövuoro. Muistamaan juo maitoa!


torstai 25. tammikuuta 2018

Sitruunaruohoa ja hunajaa

sillä sydämelleni

  • seitsemän sitruunaruohoja
  • 1 sitruuna
  • hunajaa
  • puoli inkivääri
  • 3dl vettä
Leikkasin sitruunaruohot ja inkiväärit pienemmäksi viipaleet. Sitruunan leikata neljä viipaletta 
Kuumensin pannuun vedet ja lisäsin sitten puolen inkiväärin ja sitruunaruohot. Kiehutin sen korkessa lämpötilassa muutamaan minuutin. Otin ulos sitruunaruohon vettä keitista ja ja laitetaan sitruunamehua täällä. Lisäsimme hieman hunajan ennen syömme sitä. meitä voisi olemme juotava kun sitä kylmän tai tulisen.

Sitruunaruohon apua meitä estäminen kylmiltään. Sitruunaruoholla on C-vitamiinin, B-6, riboflaviinin ja niasiinin, tietenkin ne tei alhaisen kasvaksi isoksi syöpäsolut. Se on ihanaa juomaakin!
 
 

keskiviikko 24. tammikuuta 2018

Boeuf bourguignon

Ruokaamme boeuf bourguignon erityinen tapauksena (kahdelle)

  • 60g pekoniaa
  • 150g naudan sisäpaistia
  • 1dl punaviiniä
  • oliiviöljyä
  • 100g sienia
  • 1 iso punasipuli
  • 3 valkosipulikynsiä
  • 1kg pieniä poronpotkakiekkoja
  • 6 perunaa
  • 6 pientä porkkanaa
  • 1dl tomaattijauhetta
  • tuoretta timjamia
  • murskattua laakerinlehtiä
  • 2dl ruskeaa naudanvarastoja
  • tuoretta basilikaa
  • borettana cipollini
  • voita
  • suolaa ja pippuria
Leikkasin naudanliha ja bacon viipaleiksi kuutioiksi ja laitoin ne kahden erikulhoon. Sieni kannattaa leikata aukiolle edeltävänä keittävänä. Lämmitin oliiviöljyt ja paistinpannuun naudanliha myöskään suolaan ja pippurit. Kun kiehuttava muukaan muutamaan minuutin laitoin poron potkakiekot pannussa ja jatkaan kiehautin keski lämpötilalla. Kaadoin sipulit ja valkosipulit lihaihin, joka pilkoana paloiksi. Muutan minuutin, kaadaan maissitärkkelyn ja sekoitin minuutille. Kaadoin ne ja punaviiniä kattilaan ja lisään varastot ja tomaatit sitten. Laitoin timjamin, basilin ja laakerinlehtiä kattilalihassa

Samaan aikaan leikata borettana pienemmän aukioksi ja paistetaan öljypannuun. Teen samankin porkkanalle ja kiehutin yhdessä perunat ja veden sekoitaa kurkumajaujetta. Kokonaan kasvit pehmeäksi, laittaa ne uuniin ja kuumantin noin 10 minuuttia.

Paistoin pekonin paistakattilassa suolalla ja pippurilla. Lisäsin sitten sen lihapannuun ja otin se ulos kuumenna jälkeen muutamaan minuutin.

Nyt kaikkimaan jo ruokalle ehkä minä odottava yhden palataan kotin klo. 8. 7. Jälkeen että syömme ne pikimmiten.




tiistai 23. tammikuuta 2018

Savoijinkaali itselleni

Salaatti kuumalle päivälle 

  • 150g savulohta
  • 2 porkkanaa
  • 2 paprikaa
  • 1 pienen savoijinkaali
  • voita
  • suolaa ja pippuria
  • 1dl jogurttia
Leikkaa kaali viipaleiksi samaksi ja laita ne paistinpannuun suolan vettä kanssa noin kahden minuuttia. Kaadoin kaalin kulhossa hetikin. Kuoria porkkana ja leikkaa ne ja paprikat paksummiksi viipaleiksi. Lisäsin sitten kaikista asiasta kaalin kulhossa. Sulaan voita pannussa pienen lämpötilassa kunnes liemi voiksi ja kaatan sen kaaliin myösmään. Sekoitin kokomaan ainekset lusikkamalla muutamia minuutteja kulholla. Laitoin ne lautasella myös viipaleet savulohta ja marinoidan sipulia.

  

maanantai 22. tammikuuta 2018

Kaalikääryleet

Ensin kerran kaalikääryleet

  • 1 iso valkokaali
  • vettä
  • suolaa
  • 1dl puuroriisiä
  • 500g nauta-jauhelihaa
  • 1dl korppujauhoja
  • kevytkermaa
  • 1 iso sipuli
  • 1rkl voita
  • 2tl meiramia
  • mustapippuria
  • 2rkl siirappia 
Kaadoin riisit ja vedet kattilaan ja kiehumassakaan (1dl riisiä ja 3dl vettä yhdessä). 

Samaan aikaan leikkasin pienen reikää päälakin kaalin, jälkeen laitoin kaalin ja suolan vettä muukaan pannussa ja kuumenemaan muutamaan minuutin kunnes kunnes kaalinlehdistä hieman pehmeäksi ja voin otan helppoa.

Kuumentin pannun voita kanssa minuutin, lisäsin sitten silppua sipuli muut minuutin.

Suuressa kulhossa laitoin kokonaan ainekset ja sekoittaja ne lusikkamalla. Laitoin lihaseos kaalinlehdiin ja pyörittää sen paaluksi, sitten laitaan ne pannussa uuniin ja kuumenemaan noin 45 minuuttia jälkeen kaadoin vedet ja siirapin, voin pinnalle.

Syömme yhdessä kaalikääryleet ja hillovadelmat. 


sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Paella talvelle

Paella kahdelle

  • 1 isoa tomaattia
  • 1 sipulia
  • 50g tai 6 pirpanaa
  • 100g simpukkaa
  • 3 avokadoa
  • 1dl kermaa
  • mustapippuria
  • suolaa & sokeria
  • 2dl hyvää riisiä
  • 2.5dl kasviliemia
  • 1rkl savustettua paprikaa
  • rosmariinia
  • ripaus sahrami
  • pieni pala manchego-juustoa
  • oliiviöljyä
Kasvisliemen kannattaa lämmittää kattilaana ja lisäämään itse sahramin ja suolan, määrämään juuri teen se lämmin keittäjässä. 

Sipulin ja tomaatin hieman pienen pilkoin tai minä käytän paseeratun momaattia. Kuumentin sipulin muut kattilassa mitäkin se täytyy muutaman oliiviöljyä pohjana. Lisäsin sitten tomaatit ja kiehutin muutamaan minuutin, ensi askel minä lisäisin riisin ja sekoitetta niistä lusikkamalla noin minuutille. Kaadoin kasviseoksen riisin kattilaan ja laitoin pirpanat ja simpukat pinnan sillä. Sirotetin suolat, sokerit, pippurit ja rosmariinia, milloin ollenkaan hienosti paloitteluksi. Kiehutin ne jätkämään keskin lämpötilään kunnes riisin tuleeksi pehmeäksi

Samaan aikaan tein kermakastike avokadolla ja kermalla. Sekoitin avokadot, kermat, suolat ja pippuria kunnes ne tasaiseksi seokseksi. Kaadoin ollenkaan pieneen kulhoon.

Lusikkasin paellat ihoihin avokadoihin ja kuumenna ne uunissa jälkeen sirotetin juustot pinnalle noin 15 minuuttia. 6 avokadon paellaa ja avokadokastiketta laitoin yhdessä kaksi lautasella. Nautiskellaan illallamme!

  

lauantai 20. tammikuuta 2018

Ensi kertaa bliniohjeet lauantaille

Kahden lautasen tahtoi blininsa

  • 2.5dl vehnäjauhoja
  • 2dl tattariijauhoja
  • 5dl maitoa
  • 2 kananmunaa
  • 20g tuoretta hiivaa
  • 1rkl voisulaa
  • 1tl suolaa
  • voita paistamiseen
Ehkä blinitaikinan valmistaa keittää aamuna tai käyttää sen aamuruokana, mutta myös minä haluan hapantaikinan niin, ettö minä täytyn odottava sen kehittymään kaikki aamua.

Kuumenna pannu maitot kanssa alhaalle lämpötilalle juuri lämmitin puolet maidosta, sitten annoin sen kuumuuksetta ja sekoitin maitoon jauhot, suolan, sulan voin ja tuoretta hiivaa. Sekoitin kokonaan asiaa tasaiseksi. Taikinat laitoin kulhossa keittiöön levätämään ja minä coveroin pinnan suojamaan pyyheliimalla.

Valkuaiset laitoin kupposessa ja keltuaiset taikinassa. Sekoittaa yhdessä taikinan ja keltuaisen tasaiseksi seoksena. Minä tein valkuaisen tulatamaan pehmoinen sekoitina. 

Jälkeen 6 tuntia, jatkoin lämmin maidon ja kaadoin sen ja valkuaiset taikinaan. Lusikoitin niitä tasaiseksi seokseksi.

Paistoin pienen pannun ja sulan voin kanssa puolet minuutin, muutamaan taikinat pannuun paistamalla kunnes kultainen kokonaan

Blinien pinnalle 

  • 50g kirjolohen mätiä
  • marinoitua punaisipulia (lokakuu tee)
  • punaisipulia silppuna
  • smetanaa
  • 50g savulohta
  • tilliä
Leikkasin savulohen pitkä viipaloin. Smetanat laitoin blinit pinnalla ja kiertämään viipale lohen ja kirjolohen mätin päälle ja lisäsin muutan tilliä. Laitoin kokonaan asiaa lautasessa. Ensin kerran tein sitä. Katsastamaan ihanan ruokaa!


P.S : Minä odottava sekunnin savulohen uunista viikonloppuna. Teen erityinen tapauksetta tuolle (ehkä Boeuf bourguignon klo 8. lauanantailla)

torstai 18. tammikuuta 2018

Haukipihvi perunasalaatilla ja perunamuusia yhdessä (muistella taas)

Ateria kahdelle

 Perunasalaattille
  • 3 perunaa
  • 1 tavallinen kurkku
  • 1 koura tilliä
  • 1rkl valkoviinietikaa
  • suolaa ja pippuria
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 1dl jogurttia
Perunamuusille
  • 3 perunaa
  • 1 sipuli
  • 1dl maitoa
  • 1rkl merisuolaa
Haukipihville
  • 200g hauki- jauhelihaa
  • 2rkl tuorejuustoa
  • 2rkl kermaa
  • 1rkl kevätsipuli
  • kunnon puntti basilikaa (ei lautassa, mutta pidän)
  • 1 vihreä chili
  • 1tl vaaleaa balsamico - etikkaa
  • 1rkl paahdettu pinjansiemeni
  • 1 valkosipulikynt
  • 1 kananmuna
  • 1 tuoren sitruunan 
Kuorin ja kiehutin kokonaan perunat suuriin pannuun vettä kanssa muutamaan minuutin. Laitoin ne isossa kulhossa ja otin kolmen perunat salaatille ja kolmen perunamuusille.
Salaattille 
Leikkasin perunat pienen kuutioksi ja tee samanakin kurkkua ja viipaloin valkosipulit. Sekoitin suuriin kulhon  perunat, palan kurkut ja valkoviimietikaa lusikkamalla. Lisäsin sitten jogurtit, viipaleen valkosipulin seoksen taas.

Perunamuusille
Sekunnin ruokaa on perunamuusia että teen. Voittamaan mukaan perunat yksi kerrallaan ja sitten keskenään sipulit kumpi leikkaan pienein. Lämmin maitot uunivuokassa juuri minuutin ja kaadaa se perunaseokseen myös merisuolaa kanssa. Lusikoivi kokonaan sekoitetut perunamuusit muutamassa minuutissa.

Haukiphville
Pesen sitruuna vedellä ja silppua sipuli hienoksi ja leikkaa vaaleaksi balsamico-etikat  lehden, chilin (poista chilistä siement) ja valkosipulin. Kuorinta sitruunan raastin ja sitten keskenään sekoitetut ainekset kulhossa. Sekoitin ne jauhelihat ja juustot kanssa kunnes tasaiseksi

Kuumentin pannun ja voita juuri kuumana ja laitaan lihapihvit pannussa. Pitää sen tässä kunnes kaikki pinnalle pimeäksi ruskeaksi.

Laitoin perunamuusit, salaatit ja lihapihvit kaksi lautasella, lisää muutan tilliä pinnalle salaatin ja muutamaan voiden

 

keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Täyte ravioli kanssa vuohenjuustoja, lehden minttut ja sitruunat

Ravioli kahdelle


  • 250g vehnäjauhoja
  • 4 kananmunaa
  • 100g vuohenjuustoja
  • Juusto
  • Voita
  • Suolaa ja pippuria
  • Kourallinen lehtiminttuja
Kaadoin jauhot pöydässä ja tein pienen järven keskisessa että, lisäsin munat jauhot kanssa käsini kunnes itseään sileäksi taikinaksi. Laitoin taikinan kulhoon ja coveroin talouspyyhellä päälle. Annoin se yksin kokonaan yötähän.

Käytin lusikan on tehnyt sileäksi vuohenjuustoja. Lisäsin sitten sitruunamehun ja lehtiminttun jälkeen leikkelin ne pienempiin viipaloihin. Sekoitin ne yhdessä kunnes tasaiseksi seokseksi.

Nyt palaan taikinani. Leikkasin se pienempiin kaksi paloihin, sitten tein paksunakin kuin leivonnasen työstämässä. Laitoin pastaa pöydässä ja lusikan täytetin juustoseos mukaan lehtitaikinan ja päällystoin toinen lehtitaikinan. Ehkä saadoin kolmen tai viiden raviolin kukin lehtitaikinan ja erottamisen leikkamalla puukolla. Kiehutin vettä kattilassa noin 10 minuuttia ja lisäsin raviolit kattilaan ja jatkaan kiehauna muutamaan minuutin.

Samaan aikaan kiehutin toinen kattilan muutaman vettä, voita, sitruunamehua ja lehtiminttuja. Annoin ne kiehuttamisen minuutin kun, kiehuva kuumentissa kaadoin raviolit kattilaan juuri minuutin. Kaadoin ne kaksi lautasiin ja laitoin vähän tuorein lehtiminttut päälle myös vähän juustoja.


maanantai 15. tammikuuta 2018

Ruisleipä

Yhden ohjeet 

  • 150 grammaa taikinajuuria
  • 2 vesilitra kädenlämpöistä vettä
  • 50 grammaa ruisjauhoja

Kahden ohjeet

  • 850 grammaa ruisjahoja
  • kädenlämpöistä vettä 6 vesilitraa
  • 25 grammaa suolaa
Kaadoin taikinajuurit ja kädenlämpöistä vettä suuriin kulhoon ja lusikkasin tasaiseksi seokseksi. Lisäsin sitten ruisjauhon seoksiin jatkaan sekoitin lusikoimalla. Jätetään sen huoneenlämpöistä kaksi vuorokautta.

Otetaan taikinan ulos ja kaatemaan ruisjauhon lämmin veden jälkeen ja teen tasaiseksikin seokseksikin. Leikkasin sana X pinnalle taikinaa ja sprinkleria muutamaan jauhot. Odotin sen lepohetki kuuden tunnia.

Sirotellaan vähän jauhot pöydillä ja kaadoin taikinan jauholle sitten voitemaan ja jakaan se pienemmiksi kolmen osaa. paistoin ne uunissa 200 celsiusasteessa noin 45 minuuttia

Syömme yhdessä sen juustoa ja kinkkua aamussa tai aina kun pidämme!



sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Maa - artisokkakeitto

Ainekset (2 annosta)

  • 200g maa - artisokkaa
  • 1 peruna
  • 1 kasvisliemia
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 1dl ruokakermaa
  • mustapippuria & suolaa
  • ripaus paprikajauhetta
  • kuorallinen brysselinkaalia
  • 1 pienen kesäkuripitsan
  • oliiviöljyä
Kuorin artisokat, perunat ja valkosipulit ja leikkasin pienemmiksi paloiksi perunan, kesäkurpitsan ja artisokan. Brysselinkaalin leikkaan juuri puolin kaksin osaa. 

Kuumensin suurin kattilan oliiviöljyllä ja valkosipulin viipalenkin muutamaan minuutin. Lisäsin sitten perunan, kesäkurpitsan, brysselinkaalin ja artisokan noin 10 minuuttia. Jälkeen aikaa kaadoin kasvisliemit kattilaan ja jatkaan kiehautetta kunnes seoksen pehmeäksi. Asian loppuun lisätään seokseen ovat kermaa. Tein seoksen tasaiseksi sekoituksemalla.

Lusikkasin keiton pienessä kulhossa ja laitaan jotakin fetaa, oliiviöljyä ja muutaman timjamia pinnalle. Kuinka sen syökö? Pidätkä sitä?



lauantai 13. tammikuuta 2018

Tiramisua sifonilla kanssa

Kolmas kerroksen tiramisu

  • 7 ladyfingers - kekseiksi
  • 1 tuplashotti espressoa
  • 3dl kermaa
  • 60g mascarponea
  • 4 kananmunan keltuaista
  • 30ml amarettoa
  • 90g tomusokeria
  • kaakaota
Vatkkaan keltuaiset kulhossa että laitoin kattilla kanssa alapuolisen kiehautetta. Jälkeen muukaan muutamaan minuutin, sekoitin munanseos, lisäsin sitten sokerin ja jatkaan sekoitetuksen kunnes se tasaiseksi seokseksi. Otin sen ulos kuumuuksen ja lisään mascarponen sekoittavat lusikkamalla. Lopullisesti kaadoin kerman ja amaretton seoksiin jonta sitä nesteseokseksina. Kaadoin tiivisteen pullon kanteen, kiinnitin pienemmän tähtityllan ja kiersin kaasupatruunan paikalleen. Jäättää se yksikseen keittiössä.

Leikkasin savoiardikeksin pienemmän palaseen kuutioiksi. Kostutin palat espressolla. Ravistin uudelleen sifonia muutamia kertoja ja pursotin mascarponea tähtina kahden pohjukkaa lasillisetta. Asettelin palaan ladyfingers - kekseiksi päälle ja pursotin mascarponen taas. Ripautoin hieman kaakaota pinnalle. Ne ihanaa nähdää ja hyvää makuisetta.


perjantai 12. tammikuuta 2018

Jäätelöjuusto

Jäätelöjuusto neljälle

  • 500ml kuohukermaa
  • 700ml maitoja
  • 1rkl vaniljauutetta
Laitoin maitot jääkaapissa noin kaksi tuntia ehkä lisää aikaan. Tein kylmään kermaan mukaan sifonia mutta ei käytettiin. Ennen olleen ollut ensinäisen aikaa Taperessa apumalla ystäväni. Nyt tuo ei olisi käynyt. Mikä voisi teen?

Lisäsin kokonaan suuriin kulhoon ja sekoittava kunnes tasaiseksi. Kaadoin seoksen lasinen laatikkoon ja laitaan jääkaapissa yöpymisetta. Ihana ruokana!



torstai 11. tammikuuta 2018

Gluteeniton päärynäkakku

Päärynäkakun kahdelle

  • 2dl vettä
  • 1dl kuivan valkoviiniä
  • 100g ruokosokeria
  • 1 vaniljatanko
  • 1 kanelitanko
  • 3tl maustepippuria
  • 3 päärynää
  • 8rkl suolaton voita
  • 3/4rkl ruokosokeria
  • 5 keltuaisetta
  • 1/2tl vaniljauutetta
  • 1/2tl mantelijauutetta
  • nahan sitruunaa
  • 2dl kaneliijauhoja
  • 85g kaurajauhoja
  • 1tl ruokasoodaa
  • 0.5tl merisuolaa
Kuorin päärynät ja leikkasin sen kaksi puolikan ja lisään se kattilaan vedella, viinillä, vaniljalla, kanelilla ja sokerilla muutamaan minuutin kiehunttavat. Sekoitin jauhot, sokerit, mantelit, vanilla ja voita suuriin kulhoon. Lisäsin sitten muukaan muutamaan minuutin keltuaisen ja nahan sitruunaa, jatkaan sekoittamaan kunnes tasaiseksi seokseksi. Leikkasin päärynät lisää viipaleet ja laitoin ne kakun päälleen.

Sillä aikaa, kuumentin uuniin 350 asteeseen. Paistoin kakun uuniin noin 55 minuuttia kunnes vaaleaksi ruskeäksi päälleen.

Viime kesän  minulla olleen syönyt se yksikseen vaan minun ollen ostin kakkukaupassa. Nyt tein siitä, toivottavasti, minulla ei syön yksin taas!


maanantai 8. tammikuuta 2018

Viipurinrinkeli

Viipurinrinkelin aamuruokalle

  • 1dl lämmin vettä
  • 1rkl kuivahiivaa
  • 2rkl hunajaa tai sokeria
  • 1rkl suolaa
  • 3/4dl leipäjauhoja
  • 2.5dl yleisjauhoja
  • 2rkl suolaton voita
  • 3dl kiehunnan vettä
  • 1/3dl ruokasoodaa
  • merisuolaa
Laitoin hunajan ja hiivan kuumaan vesiin ja sekoitetta liityä yhdessä. Olen jäljellä sen noin 5 minuuttia. Sekoitin suurilla kulholla leipäjauholla jauholla ja suolaa jotain, ovat tasaiseksi sekoituksemalla. Lisäsin sitten sulavakaan ja hiivaseos seoksessa ja lahaisen sekoitetaan muutamaan minuutin. Annoin sitä rauhamaan kulhossa päälydella talouspyyhella kanssa päälle ja jättää se noustaa kunnes kaksoiskokonaan noin 45 minuuttia.

Kuumensin uuni leivinpeltilla 450 asteeseen. Liuetin ruokasoodaan vesiin.

Sillä aikaa, otin taikinan ulos ja jakaan viisi pienempi osaa ja asetoin suoraan riviin sitten liitoin kaksi pään kuten X sana ja laitaan se päälleen ympyrän mikä, olin teennut kun liitän kaksi päämään. Kylvettämään ne ruokasoodaan seos. Lisäsin ne leivinpeltissa ja laitoin se uunissa jälkeen kaadoin merisuolaa päälleen. Kuumensin sen noin 15 minuuttia kunnes sitä syvälliseksi kultaiseksi ruskeaksi.

Syömme sen juustolla aamuruokassa.!



sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Mango cremebrulee - Herkullinen elämään

Ainekset

  • 2dl kuohukermaa
  • 1dl maitoa
  • 0.5dl mangopuretta
  • puolikas vanilijatanko
  • 3 keltuaisetta
  • 40g sokeria
  • ruokokidesokeria

Sisustukselle

  • 2rkl karpalohilloja
  • kurallinen mustikkaa
  • kurallinen vadelmaa

Ohjeet

Kuumenna uuni 300 asteeseen.

Laitoin kattilassa maitot, kermat, vanilijat ja kiehutin neste muutamaan minuutin keskilämpötilässä.

Sillä aikaa suurissa sekaisissa kulhossa, lyödoin keltuaiset, sokerit ja mangopurit kunnes sokerin on liuennut ja sekoitetta on vaaleksi leltaiseksi. Lisäsin nesteseoksen ja lyödään hitaasti kunnes hyvin sekoittaja. Kaadoin seoksen lävitsen siivilää sinun 4 annosvuokiin. Täytesiivilän asetamaan suuriin leivipeltiin ja kaadaan kuumeisen seden ympärille siivilään. Kuumensin niitä noin 55 minuuttia. Poistoin tarjotin uunista huolellisesti ja kylvettävät vedessa kunnes kylmänä. Lisäsin sitten kide-sokeria bruleiden päälle ja polta siitä kaasupolttimella.

Nyt laitan bruleiden levyissä ja koristeet mukaan hedelmillä ja karpalohillolla



lauantai 6. tammikuuta 2018

Sitruuna - marenkipiirakka

Sitruunatorttu neljälle

  1. Leivonnaiset tarvidelle:
  • 100g vehnäjauhoja
  • 80g kylmää voita
  • 1rkl sokeri
  • 1 kananmuna
     2. Täyte tarvidelle

  • 1rkl maissitärkkelyä
  • 50g hienon sokeriruokoja
  • hienosti raastetta kuorinta 2 suuria sitruunaa
  • 90ml tuoresitruunamehua ( 2 sitruunoistaan)
  • pienen oransin
  • 65g voita
  • 3 kananmunaa

    3. Marenkipiirakka tarvidelle

  • 4 munanvalkuaisetta
  • 100g sokeriruokoja
Kaadoin jauhot, sokerit, munankeltuaiset ja voin monitoimikoneeseen muutamaan minuutin kunnes seos sujuvaksi. Valmistamisen kuumenna uuni 180 asteeseen, kun tekeva piirakanseos. Unohtoin, että taikinan tarvitaan aikava rauhavasti yhdesta puolaan tuntin jääkaapissa. 
Laitoin taikinan leivinpeltiin ja täytteisetta papuilla kuivakin ennen laitteen keittää taikina uunissa noin 15 minuuttia. Lisäsin sitten muukaan muutamaan minuutin jälkeen otin pavut ulos torttun kunnes leivonnainen on vaaleaksi ruskeäksi päälle.

Samaan aikaan kuumentin kakun, sekoistetta tasaiseksi munaseos pannussa lusikkamalla. Kaadoin sitruunamehun, sokerin pannuun ja sekoittava sen lämpötilaan lahaisesti kunnes tasaisesti ja paksusti. Poistin pannun kuumuukselta, kylmän voita olevat lisään ja sekoitetaan tasaisestikin. Lopullisesti, lisäsin kuorin sitruunan ja maissitäkkelyn ja jatkaan sekoistetta tasaisestikin. Jäähdyttävä sen jääkaapissä.

Sekoitin sokerit, munanvalkuaiset suurissa kulhossa muutamaan minuutin kunnes se tulee pehmeästi.

Kaadoin täyteseos torttuun ja laitoin marenkia päälle piirakkaan ja kuumentin uunin minuutin jos sen on vaaleaksi ruskeäksi, välittömästi otoin ulkona. Tarjoiluva päivän.





perjantai 5. tammikuuta 2018

Pannacotta - espresso

Pannacotta kahdelle

  • 3dl kuohukermaa
  • 0.5tl sokeria
  • 0.5tl vaniljasokeria
  • 2kpl liivatelehtiä
  • 1dl espressoja
Liivaten ja kylmän veden laittavia kulhossa muutamaan minuutin kunnes liivaten pehmeksi. Kaadoin kerman, sokerin ja vaniljat kattilaan ja kuumenna ne keksilämpöissä. Väätätin liivatet kuivaksi ja lisäsin sitten kermaseos. Lusikkaan sen sileäksi sekoituksen. Hetken päästä lisäsin espressot jatkaan lusikkamalla seoksen, sitten kaatamaan sen kaksi kupissa ja laitoin sen jääkaapissä vähiten neljä tuntia.



torstai 4. tammikuuta 2018

Lihapallokeitto

Lihapallokeitto kahdelle

  • 150g naudan jauhelihaa
  • oliiviöljyä
  • 0.5l tummaa lihaliemtä
  • 1 porkkana
  • 2 pientä perunaa
  • puolikas punasipuli
  • 2 pientä tomaattia
  • 1 soijakastiketta
  • puolikas punaisesta chilistä
  • muutamaan viipaleet leipää
  • vettä
  • suolaa ja pippuria
  • fetajuustoja
  • persiljaa ja timjamia
Leikkasin sipulin suikaleiksi ja kuorin porkkanan ja perunan. Viipaloin porkkanan ja perunan kuutioksi. Silputan chilin ja tomaatin silpuksi. Kiehutin kattilassa lihaliemipalikan ja lisäsin vettä sen verran, että kattila oli puolillaan. Hetken päästä lisäsin perunat, porkkanat, sipulit kattilassa ja odotaan sen kiehumisaika. Kaadoin seoksen sekoitukseen, että ne tasaiseksi seos.

Laitoin jauhelihan levyssä ja suolalla, pippurilla kanssa. Lusikkaan lihan sekoituksi ja sivupalloksi käseinillä. Kuumensin öljyn pannulla ja pallolihat noin 10 minuuttia kunnes niitä kokonaan kevyesti ruskeksina. Laitoin pallolihan yhdessä sekoituksen kanssa suuriin kattilaan. Annoin keiton kiehua noin 5 minuuttia ja kaadoin keiton kaksi levyissä ja lisäsin persiljan, timjamin ja fetajuustoja päälle.

Syömme sen yhdessä viipalen leipää kanssa.


tiistai 2. tammikuuta 2018

Vietnamilainen nuudeli

Materiaali kolmelle:

Kastike:


  • 4 rkl sokeria
  • 2 suuria sitruunaa ( juurin sitruunamehua)
  • 4 rkl kalakastiketta
  • 2 chiliä
  • 2 rkl lämmintä vettä
  • 2 valkosippulikynttä

Salaatti:


  • 700 g riisinuudeleita 
  • 150 g paistettu tofua
  • 2 rkl kalakastiketta
  • 0.5 rkl sokeria
  • 3 valkosippulikynttä
  • 3 rkl kevätsipulia
  • 1 pieni kurkku
  •  muutama minttulehdet
  •  muutama tuore basilika
  •  muutama veripeippi  
  •  50 g pavunituja

Kastike valmistus:



  1. Laita hienosti silputtu chili ja valkosipulikynsi suureen kulhoon.

  2. Lis
    ää vesi, sokeri, sitruunamehu joukkoon chili-valkosipuli.

  3. Sekoita niitä tasaiseksi hyvin.

  4. Anna siitä odottamaan. 

Nuudeli valmistus:


  1. Paista tofu aurinkoöljyllä pannuun kunnes tofu on kypsyä tai vaaleanruskea.

  2. Laita nuudeli kulhoon ja lisää sitten koko kasvis päälle.

  3. Tarjoa heti kastikkeen kanssa.






Minun ruoan tulee kuvauksesta

 Sill ä elokuuna on satokausia. Monet ihmiset eivät tiedä Monet ihmiset eiv ät tied ä, miten t ärkeää on, että he ovat olemassa. Monet ihmis...