sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

Aikaan idioottiä

By STEPHANIE PUI-LAW & BARBARA MOORE
Idiootin täytyy tulla pitkälle matkallaan. Matkustamiselle pitkälle apuu tutkimukseksi ja kokiksi, joiden tekeevat hänkin aikuista, että on melkein tärkeänä ja vielä matkustuksensa on edelleen lisäksi alkamista.

Odottamaan! ei ole! pienen itkuja, pitkän äänitä. Varovaisuus! Pelko! Kaidetta sen on! Pitää takaisin!
 
Kiinnittää huomiota, hänkin kävelee eteenpäin.

torstai 15. maaliskuuta 2018

Pannukakku riisinkeittimessä

Pannukakku kahdelle 

  • 2.5dl vehnäjauhoja
  • 1tl leivinjauhetta
  • 0.5tl suolaa
  • 2rkl sokeria
  • 1tl jauhettua vaniljaa
  • 0.5tl ruokasoodaa
  • 1 kananmuna
  • 2dl maitoa
  • 2rkl sitruunamehua
  • puolikkaan sitruunan kuori raastettuna
  • 1dl pensasmustikoita

Juustokastike

  • 1dl maitoa
  • 2 avokadoja
  • 3rkl hunajaa
  • suolaa 
  • chilijauhetta
  • persiljaa
Ensimäinen valmistus olisin tehnyt kuivan jauhoihin sisältää niin vehnäjauhoja, leivinjauhetta, suolaa, sokeria, vaniljaa ja ruokasoodaa. Sekoitin ne suuriin kulhoon ja yhdistelmänä lusikkamalla kunnes hienoaksia.

Toinen sekoittaja olisin tehnyt on märkäksi ainekseksi sekoittavani kulhoon noin kananmunan, maidoin ja sitruunamehun, jolla vatdoin ne tasaiseksi seokseksi. Kaadoin veden seoksen kulhoon tuodavansa kuivaan jauhoihin. En unohtu lisäksi pensasmustikoita ja raastettuna sitruunaa. Sekoitin kokonaan niitä vielä muutamaan minuutin. Kaadoin taikinan riisinkeittimessä ja keitin noin 40 minuuttia keskessa lämpötilassä. Kuluttua keitin käytän kaavin ottavani vielä riisinkeittimestä. Lisäsin avokadon, maidon, hunajan, suolan, chilin ja persiljaa seokseen kun aivan sekoittaja smoothieksi. Kaadoin koko sen seoksesta levyyn. 

Ajatteletko paras kerta syödessä sitä. Aamukahdelle, puoliselle tai illallassa. Ainakaan syömme niiden kun pidämme.  

keskiviikko 14. maaliskuuta 2018

Olennainen risottoa

Risotton kahdelle

  • 150g hienoa riisiä
  • 1 sipuli
  • varsiselleri
  • suolaa ja pippuria
  • voita
  • 1dl valkviiniä
  • juustoa
Hienosti paloitella sipulista kuutioihin ja tekemaan samaankin sellerista. Kuumenna pannu voin minuutissa juuri pitäisi pitää kuumaakin riittää. Kaadoin sipulin ja sellerin jotka olin leikkanut sittenkin. Sekoitin ne pannuun että on omistanut voita noin 2-3 minuuttia. Lisäsin riisin tuossa ja sekoittaja kokonaan niitä. Anoin keitin muutamaan minuutin. Ehkä olen voisi kaatanut viinin juuri nyt ja keittämisessa korkessa lämpötilassa joka oli opastanut haihtumisen alkoholin viiniä.

Kaadoin kanaliemin riisin pannuun. Annamassa se kiehautus noin 15 minuuttia jälkeen lisäksi kanaliemia tuossa ja jatkaamaan kiehautettaja kunnes riisin pullahtaa. ( Pidän tuohan ruoan, koska voisin lisännyt olla toisen ruokaa että haluanut syömaankin niin että minäpä aina käytän kaunista ruokasta).

Kaadoin risoton kulhoon pannusta ja lisätään juuston pinnalla. Päästää tarjoilemassa kun se on juuri lämpimästi. Mutta juuri nyt, haluan syömään leipää ehkä minä muistamaankin sitä.


sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

Crock pot - helpposta kasviksista riisiä tai ensimmäinen oppita naisestani

Kasviriisin kahdelle

  • 2dl riisiä
  • 1 sipuli
  • 1 vihreä paprika
  • 1dl tomaattikastiketta
  • 2dl kasvilimetta
  • 1.5rkl valkosipulijauhetta
  • 2rkl chilijauhetta
  • 1.5rkl sipulijauhetta
  • 0.5dl tomaattisalsa
Pilkon sipulin ja paprikan kuutioiksi palasiksi. Spreijaan öljyn ympäriinsä kattilaan ennen laitettavaksi riisiä ja kaikki kyljyksenä kasvis. Lisäsin sitten kasvisliemen ja tomaattikastiken tuossa. Käytän lusikan että sekoitettuna niitä yhdessä yhdistämisesta. Kaikki ruohojauhe voisi olla laittanut seokseen. Kuluttua valmustamaan joidenkin pakkauksita keitille. Riisit tarvivat 5-6 tuntia loppunakin niin että minulla on enemmän kertaa toisenlaiselle työnaiselle.

Pitkästä aikasta en muista lukuva keittokirjat hyllyssämme. Juuri nyt minäpä otan eräs keskuudessa. Leipää ja riisiä ovat olennaisessa ruokamassaakin. Niiden voisi olla keskeksi ateriamastakin.

Nyt riisin katsoivat hyvää maukasta. Sekoitin se taas ja pitään muutamaan minuutin. Laitoin ne lautasella ja palvelus kun se juuri kuumaja. Kiitos eräs jota apua minun käytän Crock pot!


lauantai 10. maaliskuuta 2018

Quesadilla

Vehnätorilla kahdeksalle

  • 3dl vehnäjauhoja
  • 1dl vettä
  • 1tl suolaa
  • 1/4 tl leivinjauhetta
  • oliiviöljyä
Jauhoja, leivinjauhetta ja suolaa ovat sekoitaan suuriin kulhoon ja lisännyt sitten öljyt yhdistäminen niitä muutamaan minuuttin kunnes mukavaa seosketta. Lisäsin veden jauhoseoksessa ja muut minuuttia seuramaan Ghidinia. Kaadoin ne pöydillä ja jatkamassa sekoittaja käsilläni. Pitkästä aikaa haastettakin jauhon pitäisi kelvannut olla täysikasvuinen nostoja. Teinhän se tukemaan isolta palloseokselta.

Leikkasin pallon kahdeksaa osaa ja kierittää pienimmät palloja. Samaan aikaan kuumenna pannu keskessa lämpötilassa. Pallon olivat tullut ohuiksi ja suuriksi pyöreäksi paistakaulimalla. Laitoin jokainen jauhoja pannuun ja paistoin se mukavaksi molemmat kasvosta. Otin hienosti pyyheliina jolla pistää  kokonaan ympyräkin tortillaa.

Täyte Quesadillas

  • noin 100g lihajauhetta
  • 6 vehnätorillaa
  • 1 punatomaatti
  • 1 keltaitomaatti
  • 1 punasipuli
  • 1 keltasipuli
  • vielä pienempi palanen jotain muuta juusto ehkä käsilläni
  • paprikajauhetta
  • 2 suuriä perunaa
  • oliiviöljyä
  • valkosipulia
  • kurkumajauhetta
  • suolaa ja pippuria
  • 2 suuria avokadoja
  • timjamia
Pilkoin kokonaan kasvis ainekset. Samaan aikaan kuumenna isossa kattilassa ohuiksella oliiviöljyllä pohjamalla. Kun savuhan katso ilmaan. Kaadoin lihan kattilaan ja jatkaan kaikkimaan kasviksesta jota pilkkoamalla. Ripottelin suolan,   kurkumajauhen ja pippurin lihaseoksessa. Sekoitin ne pehmeäksi seokseksi. Laitoin ne odottamaan lautasessa.
Lisäsin avokadon sekoittajaan kermamaidolla ja timjamilla muutamaan minuuttiin kunnes ne ovat tullut tasaiseksi seokseksi. Pidän lisäämään vähän suolaa ja pippuria tuossa. Juuri nyt minulla on hyvää kastikeä.

Otin toritilla lautasella ja lisäsin täydellinen lihaseoja keskusta quesadilla rautalla pannulla. Minun voisi odottanut olla niitä jokainen vieläkin hyviksina. Laitoin ne levylla ja tarjoin illassa ruokapäivää. 

Kun katsot ensimmäinen aikaa, ruoan ei hyvää maistiaisia tuntelmallasi. Sinun juuri tuntet hyväkin tai huonokin maistusta kun kulutat aikamaan sitä kanssa. Hyvää osaa pitäisi on kakun keskemmassa.



sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

Sipulin pannukakun juustokasikkeen kanssa

Yleensänä ihmisenä pitäisi juuri olla tehnyt pannukakkua hunajaa ja hilloja kanssa, joka oli käyttänyt niiden sillä jälkiruokaa, tai että kyseessä on ilmestynyt teeaikaissa enemmän perheeseen. Haluan tee sitä perhepiirissäni illalliseen aikaan. Sillä minäkin, keittiöni on tärkein huoneen talossa. Aluksi ihmiset nävat yhdessä enkä tietenkään voinkin toinen paikkaa niin että erää jolla olevaa pitäisi nälkäisena työpäivänä lopuksi. Ihmiset voisivat auttanut yhdessä että aloittanut valmistamisell päivälliselle ja sanomaan noin joidenkin työmme tai muuta asiaa. Blogissa on juuri paikkaa kun opiskelen kieliä myös ruoasta linkkiä ja kokemus tekemaan hyvääna kuin voisin. Minulla on tunlemassa hyvin elämäälle ja lisäsin enemmän tiedo ympärillä kulttuurissa syömisessä ja kaunista paikkaa ruoastakin. Olin luvannut syödä mikä vain että keitit ja minäpä jaksan sitä.

Sipulin pannukakun tarvedelle

  • 100g vehnäjauhoja
  • 1tl sokeria
  • 2tl leivinjauhetta
  • 1tl suolaa
  • 1dl maitoa
  • 1 kananmuna
  • 2rkl oliiviöljyä
  • 1 suuri sipuli
Sipulille, leikkasin ohuiksi viipaleiksi lopuksia ja laitoin ne kulhoon. Otin toinen kulhossa vehnäjauholla, suolalla, leivinjauhella ja sokerilla ja sekoitin koko kuivajauhetta lusikkamalla. Tein reikän keskeessa jauhoissa ja kaattaamaan maidoin tuossa. Lisäsin sitten öljyä ja munan jolla olen vatkannut tuli tasaiseksi seokseksi.

Kuuman pannussa hienoisella pohjalla oliiviöljylla, kaadoin puoleksi lusikkajauhon ja laitoin renkaan sipulin panukakkuun ja jatkaamaan kaatamaan puolen jauhon. Paistoin panukakun kun voi alkaa jo hieman ruskistua molemmat kaksi kasvoja. Otin se ulos pannuun lautasesta.

Juustokasikkeelle

  • 1dl kuohokermaa
  • suolaa ja pippuria
  • 1rkl kevätsipulia
Sekoitin kokonaan ainekset kulhoon. Juuri nyt saan ne pöydissä ja nauttin niitä!
(I like Bloggin too, but it could not replace my wife.!)

lauantai 3. maaliskuuta 2018

Kanaa paistetaan leivänmurusein kanssa

Keitin niiden itselleni

  • 4 koipibroileria
  • 1 kananmuna
  • 100g vehnäjauhoja
  • 3tl hunajaa ( yleensä juuri tarven 2tl hunajaa, mutta tänään haluan kolmettä.)
  • 100g leipämurusia ( teen se toinen osaa)
  • suolaa ja mustapippuria
  • oliiviöljyä (paistokselle)
  • valkosipulia
  • soijakastiketta
  • chilijauhetta
Otin isossa lautasessa hunajat ja soijakastiketta kanssa, lisäsin sitten koipibroilerit ja kaadoin chilijauhen, vähän suolan ja pippurin seokseen ja sekoitin ne hienoksi seokseksi. Jätin broilerin noin puolessa tunnissa. 

Leipäille, ne olisi leikkaat olla kuutioiksi paloiksi. Käytin sekoittajan että leipää pitäisi ollut pikkoot pienin mahdollinena. ne ovat laittannut kulhossa. Rikoin munan ja kaadoin se toinen kulhossa ja sekoitin sen pehmeäksi seokseksi. Kolmas kulhon laittamaan jauhoja. Nyt heti olen valmistanut koko sellaisen, jolla broilerit ovat ottamassa suihkuta. 

Paistoin oliiviöljyn padassa kunnes se kiehuu muutamaan minuutin. Kuullotoin broilerin jauhokulhoon ensimainen kerroksetta, toinen kerroksen broilerin ottaa munakulhoon, lopuksi ne saadaan leivänkuhossa. Laitoin broilerit pannussa oliiviöljyllä paistamalla  noin 10 -15 minuuttia, teen niiden saadamaan vastapäätä kun näin ne hienosti kokomaskin ruskeamalla.


Kasvissalaatille

  • 100g brusselssproutta
  • 2 isoja tomaattia
  • 1 pieni kurkku
  • 2 saateenkaariporkkanaa
  • 2 retiisia
  • 2 sivujäävuorisalaattia
  • persiljaa
  • 2tl kasvisöljyä
  • 2rkl sitruunamehua
  • sokeria
  • suolaa ja pippuria
Pesin kokonaan kasvit ainekset ja leikkasin niitä sopia jollekin muotomalla. Silppusin tomaatin ohuehkoiksi suikaleiksi ja kurkun, porkkanan viipaleiksi. Salaattille ja persiljalle olemaan leikkamaan joidenkin lyhyt osaa. Brusselssprouts leikkaa kaksi osaa on paremmalta

Otin suuren kulhon ja laitoin koko sellainen valmistamisesta. Lisäsin öljyn, suolan, pippurin ja sitruunamehua myös vähän sokeria. Sekoitin ne pehmeäksi seokseksi. 

Nyt on päivällinen aikaa niin että olen laittanut broilerin lautasen ja salaatin lautasen pöydillä. Nautimme päivällisemme!

Leipälle

    Ensin

  • 2dl juurta
  • 80g venhäjauhoja
  • 80g vettä

    Sitten

  • 2.5dl vettä
  • 2tl suolaa
  • 1tl leipähiivamurua
  • 1dl ruissihtijauhoja
  • 0.5dl ruisleseitä
  • noin 4-5dl vehnäjauhoja
Lisäsin kulhoon juureen vettä, suolaa, hiivamurut, ruisjauhot ja vähän vehnäjauhon. Piestoin kokonaan osaset käsimällä. Kun se pitäisi olla tullut tasaiseksi seokseksi. Haluan luo sitä kehityn kolmessana kertaana. Niin pitoin sen huoneenlämmössä joitakin tunteja suihkumyssyllä peitettynä.

Laitoin uunin kuumenemaan 230 asteeseen. Nyt näyttii paremmalta taikinalta voisi olla jälkeen neljän tunnin. Leikkasin leipurinlastalla taikinan lohkoihin. Lisäsin niiden peltilevylla uunissa noin 25 minuuttia kunnes ne oli kauniin ruskea.

Juuri nyt muistan moni ruokaa jolla käyttäämään leipällä.


perjantai 2. maaliskuuta 2018

Toinen päivän maaliskuun

....................................



























                                                                                                       ....................................................

torstai 1. maaliskuuta 2018

Lohitartar ja avokado _ mascarponejuuto ja simpukka

Lohitartar kahdelle

  • 250g lohta
  • 1rkl merisuolaa
  • 0.5tl sokeria
  • 0.5rkl ruohosipuliruukkuta
  • 1rkl limemehua
  • 1tl mustapippuria
Avokado-vakuuminarinoidut punasipulit mascarpone - juusto
  • 2 avokadoja
  • 125g mascarponejuustoja
  • 2rkl vakuumimarinoiduta (punasipulia)
  • suolaa ja sokeria
  • 150g simpukoita
Pesin lohin ja simpukan kylmässä  vedessä. Kiehutin simpukat pannussa suolan veden kanssa kunnes koko simpukkaa avaavat noin 10-15 minuuttia. Kaadoin ne kulhoon ja kylmään lämpötilassä huonessä. Pilkoin punasipulit kuutioiksi viipaleiksi ja sekoitin kulhossa lihasimpukat ja heidät. Simpukkaseos olisi tullut hyvin seokseksi kun ripottelin suolan ja pippurit tuoniin.

Pilkoin lohin ja ruohosipulin pieniksi kuutioiksi paloiksi, laitoin sitten ne laustaan ja lisäsin merisuolit, pippurit ja limemehut ja lusikkasin ne pehmeäksi seokseksi. Avokadoille,myös olisi leikkaan kuutioksi paloiksi. Sekoitin mascarponejuuston ja muutaman ruohosipulin suolalla ja pippurilla.

Otin ison renkaan, joiden ei muistuttamaan yksittäisella lautasella. Laitoin avokadot pohjassa ja lohiseos on seuraavaksi kerrokseksi, kolmas kerros on mascarponejuutoa, lopuksi simpukaan on huippulla lohitartarlla. Ruoan voisi mennyt ulos matkassamme kanssa kun pitäisi olla aloittut matkamme

   

sunnuntai 25. helmikuuta 2018

Mojito cocktail

kaksi lasiviiniä tarvedelle
  • 2oz rumviiniä
  • 100ml soodavettä
  • 1 limenvihreä
  • tuoretta mintunvihretta
  • vähän jääkuutiot
  • kaksi lasiviiniä
  • sokeria
Leikkaamaan limen kahdeksan pientä palaa ja laittamaan kaksi lasiviiniä. ( lasin kappaleelta on neljäkin). Lisäsin lasissa sokerilla ja mintulla. Olisin käytetyt punssin kukistaa limetta ja mintua, tuosta vain ottamassa ulos veden limetta käsimälläni, mutta jos käyttää lisää vahvaa käteni, mojitoa pitäisi olla purijaaksi maistiaiseksi. Rumviiniä kaataa lasissä ennen kuutiojäät myös laittamaan siinä. Sekoitettua voisi smoothieta lusikkamalla sillä sokeria ja viiniä pitäisi olla tullut yhden. Lopuksi kaadoin soodaveden liemeen ja laitoin vähän jääpalaa. Limenvihreä ja joidenkin mintunvihreä laittavat lasin  päällä somistukselle. Mittasin että tänään on juhlapäivää ja mojito tuolle, mutta nyt heti juotoin se yksin. 

 

lauantai 24. helmikuuta 2018

Tomaattia lihajauhetta kanssa tai uusia ohjeita vanhasta

Asiaa järjestää aterille

  • 4 isoja tomaatteja
  • 200g lihajauhetta ( naudaliha or sianliha)
  • 1 valkosipulinkynsiä
  • 1 sipuli
  • suolaa ja sippuria
  • 1dl kermamaitoa
  • 1rkl kurkumajauhetta
  • 2rkl voita sulamiselle 
  • tuoretta persiljaa
  • 2 dl tomaattikastike
Pesen tomaatit kylmässä vedessa ja leikkaamaan päälle yläosakin sitä, että voisin nähdään pohjimmaltaan ja otetut pois liiallisen asiaa. Juuri nyt tomaattia pitäisi saanut olla tuoreeltaan paikkaan, joilla saadamaan uusia kaunista elämääkin ja myös liian paljon haastettakin. Paikkaahan, koko ruokamakin pitämään oikeanpuoleinen luontostansa. 

Pilkoin valkosipulit ja sipulit, sekoitin ne kulhossa lihajauhetta kanssa, maustoin suolan ja pipurin sekoittamiseeniin. Lopuksi, kurkuma on laittamaan sekoiteksen. Lusikkaasin ne tasaiseksi seokseksi ja käsissäni oli joustava, pehmeä pallero ( tein sen pehmeäksi palloksi käsimälläni). Laitoin pallolihat tomaatteihin tai uusista asioista pitäisi olla ottanut korvaaminen mutta niiden ei täytyy riittävän lihaakin. 

Kuumensin pannussa voita kanssa joidenkin minuutin, laitoin sitten tomaattipallon pannussa ja kaadoin kermamaidoin ja tomaattikastiken tuossa. Kiehutin sekoittaminen noin 20 minuuttia ja jatkoin paisto se uunissa vähän minuutissa.

Lusikatin tomaattipallot levyyn ja laitoin se pöydillä keittössä. Syömme ne leipää tai pastaa kanssa. Tänään kun odotan eräänä kuka tulee takaisin kotiin työnaisesta.Voidaan käyttää myös mini kävelymatkasta ympärista järvesta terveyksettani.



torstai 22. helmikuuta 2018

Simpukkaa on suosikkikin ruokaani

Minulle, keittiön ollakin tärkeä huonetta talossa.

Tällä pitäisi simpukan tarvedelle ( tai mitkä ovat simpukkaa halukkuus?)

  • 1kg simpukkaa
  • 150g voita
  • ripaus tuoretta yrttiä (timjamiä, rosmarriniä ja laakerinlehtiä)
  • 1 pieni sipuli
  • 1 pieni valkosipuli
  • 3rkl kurkumajauhetta
  • tuoretta persiljaa
  • 1 sitruuna ( näyttävä liemetta ja kuorinta)
  • 1 sitruunaruohon varsi
  •  valkoviiniä
  •  kermaa
Silppusin sipulin, valkosipulin ja sitruunaruohon ohuiksi viipaleiksi ja laitoin sitten ne suuriin levyyn. Timjamin ja rosmariinin olisi leikannut puolikkaan osasta ja yhdistynyt laakerinlehti pieneksi haaraksi. Laitoin ne yrttejä - levyssä. Pestyin simpukan kylmää vedessa. Annoin ne aikkaan kuivettumassa. Käyttää sitruunan raastinrautaa kuin lähteinä kuoren sitruunalle. Tarvitsen juuri puolihan sitruunankin. Myöskään laitoin se yrttejä-levyssä

Kuumensin pannussa ja voita kanssa minuutissa ja kaadoin valkosipulit, sipulit ja sitruunaruohon ennen. Sekoitin ne muutamaan minuutin kunnes pehmeäksi. Lisäsin sinne noin 2dl kermaa, 3dl valkoviiniä ja kaadoin sitten kurkumajauhetta (tämä on yksikkaan mausteista mikä hyvin terveellisyyksetta). Pitäisi olla kiehunta noin 10 minuuttia. Kaataa simpukan itsensa hyvin sitten olleeseen kylvettää hyvin osastokkaan toisesta. Lopuksi niiden pitäisi olla tullut ihanaa ruokaa jälkeen maustoin suolan ja pippurin siinä.Laitoin tuoretta persiljaa joka pilkoin. Kiehuttava seos kun kaikki simpukat avoi suuaukkonsa.

Simpukkaa minulle ovat ihanaa ravintojakin. jos nähdät ne silmäämalla heidän ovat paljon kaunista. heillä on hyvää herkullisesta kun simpukkakin täytekkään otasta suutasi. Erittäin hyvä talvipävän lämmittävä keitto. Oletko tunnelmaa lämpimästi?

  

keskiviikko 21. helmikuuta 2018

"Keisari on alasti"... mutta niin upeitten vaatteitten alla_ Stanislaw Jerzy Lec'

Elämästä on minulle vaikea päivää haasteellista, että on ihanaa asiaa. Siillä ovat ylläpitänyt kaksi tekosyya, jotkakin olisi laiskuukseni ja vähemmän tietojani keittiössä. Asiat pitäisi fileoituna päivittäin.

  • 250g riisiä
  • 0.6l kanalientä (eilistä kiehunta olevaa broilerinpaussiä)
  • 3rkl auringokukkaoöljyä
  • 2 pientä sipulia
  • 2 pientä valkosipulia
  • 1tl korianterinsiemeniä
  • 1tl kuminansiemeniä
  • 1tl kuivattua tilliä
  • suolaa ja pippuria
  • 50g lihasten simpukkaa
  • 50g poistaa kuorinta katkarapua
  • 1 tomaatti ( leikkaamaan kuutioituna ja korvaamaan granaattiomenan siemeniä)
  • 1 paprika (leikkaamaan kuutioituna ja korvaamaan granaattiomenan siemeniä)
  • tuoretta korianteria ja persiljaa
  • 100g parsakaalia (leikkuutavat pienempi palat)
  • 50g sieniä (leikattu ohuiksi viipaleiksi)
Kuumensin öljyn kannussa ja paistoin pienet viipaleet valkosipulin ja sipulin. Kun seoksella on haistettut hyvin laittamaan koko kuivat siemeniä kannulla minuutissa ja jatkaamaan on riisit ja sekoittelin niitä muutamaan minuutin. Siinä ajassa lurittelin öljyisen lisäys pannussa ja kuutioituna tomaattien ja paprikien. Sekoittelin niitä taas. Kaadoin sitten kanaliemen paistinpannussa. Samaan aikaan en tieda pitämään keski lämpötilassa tai korkea lämpötilassa, niin että kiehutin sen keskina kuumena.

Riisi kypsyi hissuksiin noin 25 minuuttia ( riisi pitäisi olla juoda  hidaskasvuisen hyvää_ hitauksen on hyvää että on ihanaa!). Laitoin sienit, simpukat ja katkaravut päältä riisillä ja riisi mennä nukkumaan loppua paikkaa. Jälkeen 10 minuuttia laitoin parsakaalit päältä riisikannulla. Odotetaan kaikkihan ruokaa pitäisi olla tulee hyödyllisesti. Odotetaan kaikkihan ruokaa pitäisi olla tulee hyödyllisesti. kun luottamukseni on suurempi kuin ja tuntelmassa vapaukseta seisomiseta keittiössäni

Lurittelin riisiseos kaksi levya, itse ruokaa ovat hienoa niin, että ei tarve muodostaa kuitenkin asiaa. Toivottavasti nauttit illallisemme!


tiistai 20. helmikuuta 2018

naudan ulkofileestä grillissä - syömme ulkona

Naudan ulkofileen tarvedelle

  • 250g naudan ulkofilettä
  • kokonainen mustapippuria (ehkä äläkä muotoilevat toinen pippuriä keittiössäsi)
  • rosmariinia
  • suolaa ja oliiviöljyä
  • kuivattuja valkosipulilastuja
  • hunajaa

kasveja grillissä

  • 3 keskitomaattia
  • 1 verioranssia
  • 1 omena
  • kourallinen parsaa
  • 2 sipulia
Kuumensin sansairella vettä kattilaan 50 asteeseen. Laitoin heppapaketit veteen 45 minuutiksi. Lihanaudan pitänyt olla kylvettänyt kokonaisia mustapippuria myöskin oliiviöljyä ennen se laittanut muovipakkauksesta viipalella valkosipulilla ja rosmariinilla. Kaadoin lihapakkauksen hiljalleen veteen ehkä noin 50 minuuttia tai enemmän kuin (Kuinka monta tuntia on käytetty sille?)

Olen leikannut tomaatin, omenan ja oranssin kahdeksan pienen viipaleen. Parsalle ja sipulille olla leikannut puolinkin. Laitoin ne isoon kulhoon pippurilla ja oliiviöljyä kanssa. Odottamalla muutamaan minuutin.

Tänään on talvipäivää ja myös pitkään aikaan emme syömään yhdessä rauhanomaisessa ilmasta ulkona ruoanlaitto, niin että meillä on mini nuotiomassa päivälliselle. Jälkeen olemme rakentanut telttamassa ja olen valmistanut puinen paisto.

Laitoin lihan ja kokonaisia kasvia paistopeltilla ja ylemmän tuliä. Laitoin lihan ja kokonaisia kasvia paistopeltilla ja ylemmän tuliä. Paistoin ne hämäräksi ruskeaksi kokonaan ja laittamaan kaksi levyssa. Samaan aikaan pidät juomassa teetä tai viiniä. Palvelemassa mikä vain kuinkin haluat.

maanantai 19. helmikuuta 2018

Suklaajuustokakkua tai ihanaa salaisuutena

Ainekset

Pohjan kakkuun 

  • 175g suklaakeksijä (Domino original_Fazer)
  • 80g voita (sulattamalla)
  • 300g juustokermaa
  • 100g sokeria
  • 40g sokeriton kaakaojauhetta
  • 100g kermaa
  • 0.5rkl vaniljajauhetta
  • 4 kananmunaa

Suklaa ganache

  • 100g paritalosokeria suklaalastuja
  • 30ml kuohukermaa

Suklaa vispikermaa

  • 120ml kylmää kuohukermaa
  • 2rkl sokerijauhetta
  • 1.5rkl sokeriton kaakaojauhetta
  • 1tl vaniljajauhe

Tekeva pohjan kakun:

Kuumenna uuni 150 asteeseen. Irtopohjavuoka 15 senttiä käyttämässää leivinpaperin kanssa pohjassa ja kokonaan sivut.

Suklaakeksit ja sulaa voita jotka sekoittavat kulhossa kuin pehmeäksi ja kaatamaan se irtopohjavuokaan ja tekemisissä yhteen puristettu alapuolisen kuppimalla ja myöskin koko sivut. Kuumensin pohjan uunissa noin 10 minuuttia. Se on ottanut kylvettää kun valmistan lopun täyte.

Sekoitin juustokermat, sokerit, kaakaot ja vaniljaa suuriin kulhoon ja jompikumpi munan yksi aikaa kunnes tasaiseksi seokseksi. Kaadoin seos pohjan kakkuun ja ja käytän lämmin veden kylvettämässä sille (lue: ohjeet tällä). Se pitää koko kakkua älä kuivakas. 

Kuumensin kakun uunissa noin tuntia ja 5 minuuttia, niin sitten sammutan uunin ja kakun olla pitäisi jatkanut noin 30 minuuttia uunissa ja sihän olla kylmää hitaasti ja avaaminen oveen uunia ja jatkaminen apuna kakun kylmempi kuin. Laitoin kakun jääkaapissä 6 tuntissa tai yöpyminen.

Suklaa ganache :

Sulatin suklaalastut ja kuohukermat muut pannussa muutaman minuutin seokseksi kunnes tasaiseksi. Lusikkasin suklaan päällä kakkulla, kuinkin myökaan tee kerros juustokakkua.


Suklaa vispikermaa:

Lisäsin kuohukermat, sokerit, kaakaojauhet ja vanilja isoon sekoitin kulhoon ja vatkaan korkeanopeuksella kun se saavuttaisi jäykkäksi huippuna muotoa. Suklaa kuohukermaa laittaa pinnalla suklaaganache. Kaariviiva suklaa ja kaakaojauhetta, jotkan käytän koristukselle päällä juustokakkua.

Miten tuntet suklaa juustoa? Haluatko syömään sitä? Haluatko tee se yhdessä minä? Miten tiedät enemmän tai vähemmän "suolaa" ruokassa? 

Love is fresh air forever!

sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Punaviiniä lämmin suklaa kanssa


kaksi kupille

  • 200g suklaalevyä (pure dark 70%)
  • 100g sokeriton kaakaojauheesta
  • 50g ruokosokeria
  • 25g kanelijauheesta
  • ripaus suolaa
  • punaviiniä
  • kanetitanko ja kaakaojauheesta
Suklaan, kaakaojauhe, sokerin ja kanelin olisi sekoittanut yhdessä suuriin kattilaan. Lisäsin maidon ja tuoda mukanaan hauduttaminen vielä keskimaan lämpötissä. Sekoitin niiden lämminksi ja sileäksi noin 5 minuuttia. Noustin ripaus suolalla.

Poistin kattilan kuumuuksesta ja lisäsin punaviinin, kaadoin sitten kaksi kupiihin. Teen sen taas kun kävely ulkomatkamaan että on erikoinen matkaamme, mutta en voisin nähdään neidän täsmällisesti. No matter what, koska minulla on ihanaa päällä seuraavanlaiselle.



lauantai 17. helmikuuta 2018

Simpukan leipässä

Simpukka ja Leipä tarvedelle

  • 6 pienen taikinan leipää ( tai enempää jos voit)
  • 500g simpukkaa
  • 125g perunaa
  • 20g suolaton voita
  • 30g savupekonia
  • 1 pieni sipuli
  • 1 puoli purjosipuli
  • 1 varsiselleri
  • 1rkl maissitärkkelyä
  • 100ml täysmaitoja
  • 100ml kuohukermaa
  • 1 laakerinlehti
  • 100g kalafileeta
  • suolaa ja pippuria ( juuri muista mustapippuria!)
  • persiljaa
  • hunajaa
Simpukan kiehauttaa kattilassa vedella ja suolaa kanssa. se pitäisi kuumennuksen päälle muutamaan minuutin kunnes simpukan avoinnana. Kaadoin niiden isoon kulhoon ja odotoin simpukat ovat kylmäksi kylliksi kädensija kädelleni poistoin lihahan simpukasta muut kulhoon.

Kuorin perunat ja paloin ne 1.5 senttia, sitten kiehutin osan perunakuutioista pannuun suolan ja veden kanssa noin 5-10 minuuttia. Kun perunakuutioin ovat pehmeähän, se laittasin muut kulhossa.

Sulatin voin suurissa pannussa keskisuuriin lämpötilaan ja paistoin pekonit, sipulit, purjot ja lehtisellerit kunnes ne pehmeäksi. Lisäsin sitten maissitärkkelyn ja kiehutin minuutissa. Maidoin ja kerman kaataa pannussa ja kiehauttaa noin muutamaan minuutin. Jälkeen simpukan, perunan ja laakerinlehtin lisävät liemen pannuun ja värähtävät kunnes paksuiseksi. Maustoin suolalla ja pippurilla ja sekoitin sen hyvin seoksen.

Kaikki leivällä ovat hatun päälle leikkaamalla top itsensä ja käytän lusikan ottamassa sisäisen ulos. Kaadoin simpukkasoppa keskustan leipää myömään persiljaa pinnalla.

Ehkä odotan jokamaan illalla kun sinun saaput taloukseminen. Leivän voisi lämpöisen uunimalla niin että syömme hyvä herkullisesta. 


perjantai 16. helmikuuta 2018

Dutch babies aamulle - vanhan tai uuden juuri muuttamaan näkökulmaankin

Dutch babies tarvidelle

  • 250g vehnäjauhoja
  • 3 kananmunaa
  • 2dl maitoja
  • 3rkl hunaja

Pinnalle

  • 50g kinkkua
  • 50g makkaroja
  • voita sulatettuna
  • suolaa ja pippuria
  • kurkku ja tommatti
Kuumenna pannu ja uuni 200 asteeseen noin 10 minuuttia. Että on apua kakun hyvää kasvusta.
Munan, jauhon ja hunajan sekoitettuna kulhossa ja tasaiseksi seokseksi muutaman minuutin. Kaadoin maidon hiljalleen taikinaan samaan aikaan vatkaan sen pehmeäksi hyvinkin. 

Pannulla on ottanut ulos uunista minämällä ja sulamaan voita sitä pohjakin. Nyt taikina kaataa pannuun ja laittaa uunissa 15 minuuttia taas. jos haluat hyvää kakkua jos vain hyvää ruokaa mutta myös käyttämään hyvää tuletta (mittaus käytää noin kuumennuksesta uunista).

Laitoin toinen pannun kuumennuksella ja paistoin voita kinkut, makkarat kanssa. Odottamalla, kokonaan kaksi muotoja kinkun ja makkaran keveäksi ruskeaksi. Leikkasin ne puoleksi viipaleksi ja laitamaan pinnalla kakkua. Kurkku ja tomaatti leikkaamassa paksuus viipaleet mahdomalla kuin voin. Ne laittaa päälle kakkua ja maustaa yhdessä suolaa ja pippuria.

Hyvin tiedät, muutaman paikkaan ei olevat tien jos et mene tuossä (juuri minulle älä sanoa sinulle)


keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Laskiaismäken ja -pullin ystäväiseille päivää

Ystäväiseille

  • 250g vehnäjauhoja
  • 12g hiivaa
  • 0.5dl sokeria
  • 1tl kardemummaa
  • suolaa
  • 1 kananmuna
  • 50g leivontamargariinia

Voitelu ja koristelu

  • kananmunaa
  • raesokeria
  • mantelilastuja

Täyte

  • 1.5dl puolukkahilloa
  • 1dl vispikermaa
  • 2rkl kinuskikastiketta
Maitoa lämmittää kattilaan kiehauttamalla juuri minuutissa. Kaadoin sitten kulhossa ja lisäämään hiivan ja tein se tasaiseksi sekoiseksi huiskauksemalla. Jälkeen että kaatamassa jauhojaan ja kananmunaan jatkaa sekoitus muutaan minuutin ja haluan sitä hyvin smoothie niin että sekoitin jauhonseos käsilläni. Taikinan jää keittiössä talouspaperia päällä kanssa. Aikana aikaan taikinalla on laskostanut kokomassana. Ehkä osallistun neljä pieneksi osat ja teen pallon jauhon. Laitoin aresokerit ja mantelilasstut ja maaloin paksumman kananmunat pinnalla. Lisäsin sitten taikinahan levyllä uunissa ja anna kuumenna uuni 200 asteeseen noin 20-25 minuuttia. 

Sekoitin kermat ja kinuskikastiket kulhossa. Leikkasin laskiaispullat päällikkö hattullana. Lisäsin hillot ja kermaseos keskimassa pullan ja sitten laitoin hattun pullaan päälle. Hyvää ystävänpäivää!

Silloin tällöin kysyin itseni, miksi

Sydän


on merkityn rakkauksia, saattahan

aivojen järjestelmään



päähän on parempi.




maanantai 12. helmikuuta 2018

Pasta napoletana kastike

Pasta kahdelle

  • 250g pastaa (tein sen itsellani)
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 1 iso sipuli
  • 2 tomaattia
  • 3rkl tomaattipyrettä
  • basilika
  • suolaa ja pippuria
  • 1rkl oliiviöljyä
Veden ja suolan kiehauttaa kattilassa muutamaan minuutin, lisäsin sitten pasta jatkaa kiehuttamalla kunnes pehmeäksi.

Leikkaan sipulit ja valkosipulit hienoksi leikattava. Kuorin kaksi tomaattia ja myös hajottamassa. Paistoin toinen kattilaan oliiviöljyn kanssa minuutissa. Lisäsin koko sipulit ja valkosipulit kattilaan jatkamaan tomaatitkin. Maustoin suolat, pippurit ja basilakat kastikeeseen jälkeen muutaankin minuutin kaadamassa pastaa. Käytän lusikan hyvin sekoitettuta 

Laitoin pasta kaksi levyyn ja maustamaan pippurin myös hieman suolan jos pidät. Illallisen aikaa jo palvitsemassa!




sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Lohifilee lämminsavustettu

Tänään on viikkoloppua jonka lokakuu meni työllinen Tampereella, niin että minulla olen ostettu tuorelohi yksin vanhan kauppatorilla. Teen lohifileet savustettu ja odottava Lokakuun tulee takaisin kotiin työpaikalla

  • 1kg lohifileitä
  • 1dl suolaa
  • 2rkl mustapippuria
  • 2 sitruunamehua
  • 0.5dl sokeria
  • iso kimpun tilliä
Suolan, sokerin ja pippurin seostettu hyvin kulhossa. Pesen lohen kylmä vedessä ja sitten kokosivumaan lohen kylvettää suolaseoksessa levyssä. Tilliä mutta katkaista pienemmansti puukkomalla ja paikkamaan lohen pinnalla ja sitruunamehulla kanssa. Laidoin sitä jääkaapissä kaksi päiväissä.

Otan 250g suolan lohta ulos jääkaapistä ja pitää sitä lämpötilallaan huoneen. jättämässä se!

Tällä hetkellä, säähän on hyvää niistä grilliä lohen ulkomailta ohjeistettu. Laitoin big green eggillä jaardissa tietenkin BGE on työkalupakki käyttämänä grillille joitankin asiaa muiten kalan, kanan, kakun, leipän....Ruoka hyväksi makuiseksi kun grillaukseen tässä.

Puuhiilen kuumentaa puumassa tulella kun puuinenhan loppuumaan tulitukselle, lisäämään savustaminen puuista jonka otaa pois kirsikkapuuista ovat hyvä yleispuulaji grillaukseen ja savustamiseen.

Suolan lohen laittaa BGE: ssa ja odottamalla maksimassa 45 minuutin kuumainen suklaakupin kädessäni kanssa. Kun lohen tehdä loppuun, ehkä joku jäämään kodissa. toivottavasti tällä.






lauantai 10. helmikuuta 2018

Torttusuklaa rakastavaisilleni

Leivonnaiset

  • 90g pehmeä voita
  • 50g jauhemaista sokeria
  • 3 keltuaisetta
  • 200g vehnäjauhoja

Täyte

  • 150g pimeäsuklaa (noin 60-75 prosenttia)
  • 1/2dl raskaksen kermaa
  • 4rkl maitoja
  • 1rkl voita
  • 2 kananmunaa
Keltuainen ja sokerin laitettu kulhossa, jota tasaiseksi sekoitukseksi tee käsin tai sekoituksella. Jälkeen muutaman minuutin, kaadoin jauhot kulhoon ja jatkaan voitamaan niitä. Otin se ulos kulhosta ja laitoin pöydällä, tietenkin ripotellaan jauhot pinnalla ennen. Kätemälläni tein taikinan palloksi jauhoksi, sitten se kierittää talouspaperia ja laittaa jääkaapissä kaksi tuntissa.

Leikkasin leivonnaiset pienemmin viipaleksi ympyrän-piparkakkumuotimalla. Laitoin ne minitortut leivonnaispeltiin ja laitamaan  riisipussit leivonnaiseen. Kuumensin uunin 170 asteeseen. Leivonnainen  makuu uunissa noin 20 minuuttia.

Sekoita munat ja voita kulhoon ja tein niitä hyvää yhteenliittymänä. Kiehaumassa kattilaan maidon ja kerman kanssa muutamaan minuutin. Lisäsin sitten sihän kulhoon, joka suklaa leikkaa pienemmiä. Lusikoidan suklaaseos ja munaseos yhdessä tasaiseksi. Jälkeen että leivonnainen täyttävä suklamakin. Paistoin leivonnaiset noin 5-6 minuutiia uunissa

Tällä ensin on rakkauden ruokaa, olemme syömään kokonaan tämä viikkoa.



keskiviikko 7. helmikuuta 2018

Veriappelsiini crème brûlée

Palvelu neljälle

  • 3.5dl kermaa
  • 1,2dl täysmaitoa
  • 7 keltuaista
  • ripaus suolaa
  • 0.7dl sokeria
  • 4 veriappelsiinia
  • 4rkl ruokasokeria tohottamiseen
  • 0.5dl sokeria kahdelle veriappelsiinille
Kuorin kaikkista oranssinsa ja leikkasin veriappelsiinit ohuiksi viipaleiksi, noin 2-3 millin vahvuisiksi. Otan puolihän lisäämään sekoitukseen ja toinen puoli jonka käyttämistä koristeet päälle. Muulla tavalla viipaleet oranssin laittamaan kattilaan sokerit ja voita kanssa ja kiehauttaa noin 10-15 minuuttia.

Kaadoin kermat ja oranssiliemet kulhossa ja sekoitin ne tasaiseksi. Lisäsin sitten sen toinen kulhoon jolla oli keltuaimaan ja sokerit jälkeen tasaiseksi seokseksi lusikkamalla. Viimeinkin sekoitin kaksi seosta yhdessä ja pyyhkäistä ne taas. Kaadoin crème brûlée annosvuokaan ja laitoin se levyyn ja uunissa noin 40-45 minuuttia. Kuumensin uunin 150 asteeseen ennen. Muistella kaatamaan vettä levyyn ennen laitamaan uunissa.

Lisäsin sokerit pinnalla ja käyttämistä olin sisälämpö 84. Tein vanukkaat aluksi huoneenlämmössä ja laittamatta jääkaapissa kun se juuri kuumaan. Pitämään ne tässä noin 3 tunttia. Jälkeen lisäämästä veriappelsiinit pinnalla.

Tänään meilla olemme lisäys C- vitamiinia talvipäivälle. Nautiskella ihanaa talvipäivää!

 

tiistai 6. helmikuuta 2018

Veriappelsiini tartetatin tai lääkkeen talvena

kylmämyötö jonka talvena meillä olemme useasti flunssaaEttä luottaja jollekin, jonka käyttää aikatyönä yövuoroa. Niin että älä sairakseksi kun sinulla olet syönyt veriappelsiinia.

Osaamisen lääkeä 

  • 2 veriappelsiinia
  • 150g sokeria
  • 1 torttutaikina (noin 100g taikinaa!?)
  • vanilja
Leikkasin oranssit laihaksi viipaleiksi ja laitoin levyyn. Paistoin pannulla ja sokerit keskilämpötilalla kun sokerin kiehuu noin muutamaan minuutin ja vaaleaksi ruskeaksi. Kaadoin se ympyrän tarjotissa ja lisää viipalen oranssiä päällä.Torttutaikina jonka samana teen keittiöpyyhkeet päällystää pinnalla.

Kuumensin uunin 180 asteeseen. Laitoin torttun uunissa noin 20-25 minuuttia. Ota se pois uunista ja laittaa ylösalaisin levylla.

Joku kysyi minun kuinka sinä pidät makua ruoassa? Pidän hyvän makuinen tämä torttua.



maanantai 5. helmikuuta 2018

Runebergintorttu tai saada alkunsa uuden elämää

Runebergintorttu kahdelle

  • 200g voita
  • 1/2dl sokeria
  • 1dl fariisokeria
  • 3 kananmunaa
  • 3dl vehnäjauhoja
  • 1.5dl mantelirouhetta (break-down from my fearing or my gingerbread's house)
  • 1tl leivinjauhetta
  • 1/2dl vaniljasokeria
Kostutukseen:
  • 2dl vettä
  • 2rkl punssia
  • 1rkl sokeria
Sokerikuorrute:
  • 1dl tomusokeria
  • 1-5tl vettä
Sekoitin sokerit ja kananmunat kulhossa. Lisäsin sitten kokonaan jauhoja munanseokseen tasaiseksi sekoiteksi. Rikoin piparkakkutalon ja laitoin sekoitukseen muutamaan minuutin kun sen kuivan jauhoksi, kaadoin se jauhoihin seokseen jälkeen lusikkasin ne minuutessa jatkaan kaataan sulana voita jauhoihin ja tasaiseksi sekoitukseksi. Otin putken silikonisen kakun ja laitoin jauhot tässä

Kuumensin kakut uuniin 200 asteeseen noin 20-25 minuuttia. Otin ne ulos paistosta ja leikkasin päämään ja pohjamaan kakkumana. Lisäsin sitten punssiaseos kakkuun ja laitaan vadelmahilot ja sokerikuorrute pinnalla.

seurata linkkia: Kakkumonsterinkakut.blogspot.com

lauantai 27. tammikuuta 2018

Lihakeitto

Lihakeitto sinulle ja itseni

  • 200g keittolihakuutioita
  • 2dl vettä
  • suolaa
  • mustapippuria
  • 2 laakerinlehtä
  • pala selleriä
  • 1 iso sipuli
  • 1 porkkana
  • 1/2 pieni purjo
  • 2 perunaa
Perunan, porkkanan, palsternakan ja purjot leikaavat pienemmiksi paloiksi ja laitoin suuriin kulhoon. Leikkasin selleriä ja sipulit viipaleet ja laitaan toinen kulhossa.

Kuumensin pannuun vedella korkealla lämpötilalla kunnes veden kiehumalla. Lisäsin sitten liha kun pannun kiehuttava. Silloin kaadoin sipulit, laakerinlehdet ja pippuria pannukeitossa muutamaan minuutin. Tein sen selkeämmäksi liemeksi lusikkamalla. Kaadoin kokonaan kasvita pannusoppaan ja kiehutin ne noin 30 minuuttia. Ennen otin keiton ulos keitin lisäsin suolan keitolle.

Ehkä lihakeitto on hyvin yhdelle jotka yövuoro. Muistamaan juo maitoa!


torstai 25. tammikuuta 2018

Sitruunaruohoa ja hunajaa

sillä sydämelleni

  • seitsemän sitruunaruohoja
  • 1 sitruuna
  • hunajaa
  • puoli inkivääri
  • 3dl vettä
Leikkasin sitruunaruohot ja inkiväärit pienemmäksi viipaleet. Sitruunan leikata neljä viipaletta 
Kuumensin pannuun vedet ja lisäsin sitten puolen inkiväärin ja sitruunaruohot. Kiehutin sen korkessa lämpötilassa muutamaan minuutin. Otin ulos sitruunaruohon vettä keitista ja ja laitetaan sitruunamehua täällä. Lisäsimme hieman hunajan ennen syömme sitä. meitä voisi olemme juotava kun sitä kylmän tai tulisen.

Sitruunaruohon apua meitä estäminen kylmiltään. Sitruunaruoholla on C-vitamiinin, B-6, riboflaviinin ja niasiinin, tietenkin ne tei alhaisen kasvaksi isoksi syöpäsolut. Se on ihanaa juomaakin!
 
 

keskiviikko 24. tammikuuta 2018

Boeuf bourguignon

Ruokaamme boeuf bourguignon erityinen tapauksena (kahdelle)

  • 60g pekoniaa
  • 150g naudan sisäpaistia
  • 1dl punaviiniä
  • oliiviöljyä
  • 100g sienia
  • 1 iso punasipuli
  • 3 valkosipulikynsiä
  • 1kg pieniä poronpotkakiekkoja
  • 6 perunaa
  • 6 pientä porkkanaa
  • 1dl tomaattijauhetta
  • tuoretta timjamia
  • murskattua laakerinlehtiä
  • 2dl ruskeaa naudanvarastoja
  • tuoretta basilikaa
  • borettana cipollini
  • voita
  • suolaa ja pippuria
Leikkasin naudanliha ja bacon viipaleiksi kuutioiksi ja laitoin ne kahden erikulhoon. Sieni kannattaa leikata aukiolle edeltävänä keittävänä. Lämmitin oliiviöljyt ja paistinpannuun naudanliha myöskään suolaan ja pippurit. Kun kiehuttava muukaan muutamaan minuutin laitoin poron potkakiekot pannussa ja jatkaan kiehautin keski lämpötilalla. Kaadoin sipulit ja valkosipulit lihaihin, joka pilkoana paloiksi. Muutan minuutin, kaadaan maissitärkkelyn ja sekoitin minuutille. Kaadoin ne ja punaviiniä kattilaan ja lisään varastot ja tomaatit sitten. Laitoin timjamin, basilin ja laakerinlehtiä kattilalihassa

Samaan aikaan leikata borettana pienemmän aukioksi ja paistetaan öljypannuun. Teen samankin porkkanalle ja kiehutin yhdessä perunat ja veden sekoitaa kurkumajaujetta. Kokonaan kasvit pehmeäksi, laittaa ne uuniin ja kuumantin noin 10 minuuttia.

Paistoin pekonin paistakattilassa suolalla ja pippurilla. Lisäsin sitten sen lihapannuun ja otin se ulos kuumenna jälkeen muutamaan minuutin.

Nyt kaikkimaan jo ruokalle ehkä minä odottava yhden palataan kotin klo. 8. 7. Jälkeen että syömme ne pikimmiten.




tiistai 23. tammikuuta 2018

Savoijinkaali itselleni

Salaatti kuumalle päivälle 

  • 150g savulohta
  • 2 porkkanaa
  • 2 paprikaa
  • 1 pienen savoijinkaali
  • voita
  • suolaa ja pippuria
  • 1dl jogurttia
Leikkaa kaali viipaleiksi samaksi ja laita ne paistinpannuun suolan vettä kanssa noin kahden minuuttia. Kaadoin kaalin kulhossa hetikin. Kuoria porkkana ja leikkaa ne ja paprikat paksummiksi viipaleiksi. Lisäsin sitten kaikista asiasta kaalin kulhossa. Sulaan voita pannussa pienen lämpötilassa kunnes liemi voiksi ja kaatan sen kaaliin myösmään. Sekoitin kokomaan ainekset lusikkamalla muutamia minuutteja kulholla. Laitoin ne lautasella myös viipaleet savulohta ja marinoidan sipulia.

  

maanantai 22. tammikuuta 2018

Kaalikääryleet

Ensin kerran kaalikääryleet

  • 1 iso valkokaali
  • vettä
  • suolaa
  • 1dl puuroriisiä
  • 500g nauta-jauhelihaa
  • 1dl korppujauhoja
  • kevytkermaa
  • 1 iso sipuli
  • 1rkl voita
  • 2tl meiramia
  • mustapippuria
  • 2rkl siirappia 
Kaadoin riisit ja vedet kattilaan ja kiehumassakaan (1dl riisiä ja 3dl vettä yhdessä). 

Samaan aikaan leikkasin pienen reikää päälakin kaalin, jälkeen laitoin kaalin ja suolan vettä muukaan pannussa ja kuumenemaan muutamaan minuutin kunnes kunnes kaalinlehdistä hieman pehmeäksi ja voin otan helppoa.

Kuumentin pannun voita kanssa minuutin, lisäsin sitten silppua sipuli muut minuutin.

Suuressa kulhossa laitoin kokonaan ainekset ja sekoittaja ne lusikkamalla. Laitoin lihaseos kaalinlehdiin ja pyörittää sen paaluksi, sitten laitaan ne pannussa uuniin ja kuumenemaan noin 45 minuuttia jälkeen kaadoin vedet ja siirapin, voin pinnalle.

Syömme yhdessä kaalikääryleet ja hillovadelmat. 


sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Paella talvelle

Paella kahdelle

  • 1 isoa tomaattia
  • 1 sipulia
  • 50g tai 6 pirpanaa
  • 100g simpukkaa
  • 3 avokadoa
  • 1dl kermaa
  • mustapippuria
  • suolaa & sokeria
  • 2dl hyvää riisiä
  • 2.5dl kasviliemia
  • 1rkl savustettua paprikaa
  • rosmariinia
  • ripaus sahrami
  • pieni pala manchego-juustoa
  • oliiviöljyä
Kasvisliemen kannattaa lämmittää kattilaana ja lisäämään itse sahramin ja suolan, määrämään juuri teen se lämmin keittäjässä. 

Sipulin ja tomaatin hieman pienen pilkoin tai minä käytän paseeratun momaattia. Kuumentin sipulin muut kattilassa mitäkin se täytyy muutaman oliiviöljyä pohjana. Lisäsin sitten tomaatit ja kiehutin muutamaan minuutin, ensi askel minä lisäisin riisin ja sekoitetta niistä lusikkamalla noin minuutille. Kaadoin kasviseoksen riisin kattilaan ja laitoin pirpanat ja simpukat pinnan sillä. Sirotetin suolat, sokerit, pippurit ja rosmariinia, milloin ollenkaan hienosti paloitteluksi. Kiehutin ne jätkämään keskin lämpötilään kunnes riisin tuleeksi pehmeäksi

Samaan aikaan tein kermakastike avokadolla ja kermalla. Sekoitin avokadot, kermat, suolat ja pippuria kunnes ne tasaiseksi seokseksi. Kaadoin ollenkaan pieneen kulhoon.

Lusikkasin paellat ihoihin avokadoihin ja kuumenna ne uunissa jälkeen sirotetin juustot pinnalle noin 15 minuuttia. 6 avokadon paellaa ja avokadokastiketta laitoin yhdessä kaksi lautasella. Nautiskellaan illallamme!

  

lauantai 20. tammikuuta 2018

Ensi kertaa bliniohjeet lauantaille

Kahden lautasen tahtoi blininsa

  • 2.5dl vehnäjauhoja
  • 2dl tattariijauhoja
  • 5dl maitoa
  • 2 kananmunaa
  • 20g tuoretta hiivaa
  • 1rkl voisulaa
  • 1tl suolaa
  • voita paistamiseen
Ehkä blinitaikinan valmistaa keittää aamuna tai käyttää sen aamuruokana, mutta myös minä haluan hapantaikinan niin, ettö minä täytyn odottava sen kehittymään kaikki aamua.

Kuumenna pannu maitot kanssa alhaalle lämpötilalle juuri lämmitin puolet maidosta, sitten annoin sen kuumuuksetta ja sekoitin maitoon jauhot, suolan, sulan voin ja tuoretta hiivaa. Sekoitin kokonaan asiaa tasaiseksi. Taikinat laitoin kulhossa keittiöön levätämään ja minä coveroin pinnan suojamaan pyyheliimalla.

Valkuaiset laitoin kupposessa ja keltuaiset taikinassa. Sekoittaa yhdessä taikinan ja keltuaisen tasaiseksi seoksena. Minä tein valkuaisen tulatamaan pehmoinen sekoitina. 

Jälkeen 6 tuntia, jatkoin lämmin maidon ja kaadoin sen ja valkuaiset taikinaan. Lusikoitin niitä tasaiseksi seokseksi.

Paistoin pienen pannun ja sulan voin kanssa puolet minuutin, muutamaan taikinat pannuun paistamalla kunnes kultainen kokonaan

Blinien pinnalle 

  • 50g kirjolohen mätiä
  • marinoitua punaisipulia (lokakuu tee)
  • punaisipulia silppuna
  • smetanaa
  • 50g savulohta
  • tilliä
Leikkasin savulohen pitkä viipaloin. Smetanat laitoin blinit pinnalla ja kiertämään viipale lohen ja kirjolohen mätin päälle ja lisäsin muutan tilliä. Laitoin kokonaan asiaa lautasessa. Ensin kerran tein sitä. Katsastamaan ihanan ruokaa!


P.S : Minä odottava sekunnin savulohen uunista viikonloppuna. Teen erityinen tapauksetta tuolle (ehkä Boeuf bourguignon klo 8. lauanantailla)

torstai 18. tammikuuta 2018

Haukipihvi perunasalaatilla ja perunamuusia yhdessä (muistella taas)

Ateria kahdelle

 Perunasalaattille
  • 3 perunaa
  • 1 tavallinen kurkku
  • 1 koura tilliä
  • 1rkl valkoviinietikaa
  • suolaa ja pippuria
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 1dl jogurttia
Perunamuusille
  • 3 perunaa
  • 1 sipuli
  • 1dl maitoa
  • 1rkl merisuolaa
Haukipihville
  • 200g hauki- jauhelihaa
  • 2rkl tuorejuustoa
  • 2rkl kermaa
  • 1rkl kevätsipuli
  • kunnon puntti basilikaa (ei lautassa, mutta pidän)
  • 1 vihreä chili
  • 1tl vaaleaa balsamico - etikkaa
  • 1rkl paahdettu pinjansiemeni
  • 1 valkosipulikynt
  • 1 kananmuna
  • 1 tuoren sitruunan 
Kuorin ja kiehutin kokonaan perunat suuriin pannuun vettä kanssa muutamaan minuutin. Laitoin ne isossa kulhossa ja otin kolmen perunat salaatille ja kolmen perunamuusille.
Salaattille 
Leikkasin perunat pienen kuutioksi ja tee samanakin kurkkua ja viipaloin valkosipulit. Sekoitin suuriin kulhon  perunat, palan kurkut ja valkoviimietikaa lusikkamalla. Lisäsin sitten jogurtit, viipaleen valkosipulin seoksen taas.

Perunamuusille
Sekunnin ruokaa on perunamuusia että teen. Voittamaan mukaan perunat yksi kerrallaan ja sitten keskenään sipulit kumpi leikkaan pienein. Lämmin maitot uunivuokassa juuri minuutin ja kaadaa se perunaseokseen myös merisuolaa kanssa. Lusikoivi kokonaan sekoitetut perunamuusit muutamassa minuutissa.

Haukiphville
Pesen sitruuna vedellä ja silppua sipuli hienoksi ja leikkaa vaaleaksi balsamico-etikat  lehden, chilin (poista chilistä siement) ja valkosipulin. Kuorinta sitruunan raastin ja sitten keskenään sekoitetut ainekset kulhossa. Sekoitin ne jauhelihat ja juustot kanssa kunnes tasaiseksi

Kuumentin pannun ja voita juuri kuumana ja laitaan lihapihvit pannussa. Pitää sen tässä kunnes kaikki pinnalle pimeäksi ruskeaksi.

Laitoin perunamuusit, salaatit ja lihapihvit kaksi lautasella, lisää muutan tilliä pinnalle salaatin ja muutamaan voiden

 

keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Täyte ravioli kanssa vuohenjuustoja, lehden minttut ja sitruunat

Ravioli kahdelle


  • 250g vehnäjauhoja
  • 4 kananmunaa
  • 100g vuohenjuustoja
  • Juusto
  • Voita
  • Suolaa ja pippuria
  • Kourallinen lehtiminttuja
Kaadoin jauhot pöydässä ja tein pienen järven keskisessa että, lisäsin munat jauhot kanssa käsini kunnes itseään sileäksi taikinaksi. Laitoin taikinan kulhoon ja coveroin talouspyyhellä päälle. Annoin se yksin kokonaan yötähän.

Käytin lusikan on tehnyt sileäksi vuohenjuustoja. Lisäsin sitten sitruunamehun ja lehtiminttun jälkeen leikkelin ne pienempiin viipaloihin. Sekoitin ne yhdessä kunnes tasaiseksi seokseksi.

Nyt palaan taikinani. Leikkasin se pienempiin kaksi paloihin, sitten tein paksunakin kuin leivonnasen työstämässä. Laitoin pastaa pöydässä ja lusikan täytetin juustoseos mukaan lehtitaikinan ja päällystoin toinen lehtitaikinan. Ehkä saadoin kolmen tai viiden raviolin kukin lehtitaikinan ja erottamisen leikkamalla puukolla. Kiehutin vettä kattilassa noin 10 minuuttia ja lisäsin raviolit kattilaan ja jatkaan kiehauna muutamaan minuutin.

Samaan aikaan kiehutin toinen kattilan muutaman vettä, voita, sitruunamehua ja lehtiminttuja. Annoin ne kiehuttamisen minuutin kun, kiehuva kuumentissa kaadoin raviolit kattilaan juuri minuutin. Kaadoin ne kaksi lautasiin ja laitoin vähän tuorein lehtiminttut päälle myös vähän juustoja.


maanantai 15. tammikuuta 2018

Ruisleipä

Yhden ohjeet 

  • 150 grammaa taikinajuuria
  • 2 vesilitra kädenlämpöistä vettä
  • 50 grammaa ruisjauhoja

Kahden ohjeet

  • 850 grammaa ruisjahoja
  • kädenlämpöistä vettä 6 vesilitraa
  • 25 grammaa suolaa
Kaadoin taikinajuurit ja kädenlämpöistä vettä suuriin kulhoon ja lusikkasin tasaiseksi seokseksi. Lisäsin sitten ruisjauhon seoksiin jatkaan sekoitin lusikoimalla. Jätetään sen huoneenlämpöistä kaksi vuorokautta.

Otetaan taikinan ulos ja kaatemaan ruisjauhon lämmin veden jälkeen ja teen tasaiseksikin seokseksikin. Leikkasin sana X pinnalle taikinaa ja sprinkleria muutamaan jauhot. Odotin sen lepohetki kuuden tunnia.

Sirotellaan vähän jauhot pöydillä ja kaadoin taikinan jauholle sitten voitemaan ja jakaan se pienemmiksi kolmen osaa. paistoin ne uunissa 200 celsiusasteessa noin 45 minuuttia

Syömme yhdessä sen juustoa ja kinkkua aamussa tai aina kun pidämme!



sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Maa - artisokkakeitto

Ainekset (2 annosta)

  • 200g maa - artisokkaa
  • 1 peruna
  • 1 kasvisliemia
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 1dl ruokakermaa
  • mustapippuria & suolaa
  • ripaus paprikajauhetta
  • kuorallinen brysselinkaalia
  • 1 pienen kesäkuripitsan
  • oliiviöljyä
Kuorin artisokat, perunat ja valkosipulit ja leikkasin pienemmiksi paloiksi perunan, kesäkurpitsan ja artisokan. Brysselinkaalin leikkaan juuri puolin kaksin osaa. 

Kuumensin suurin kattilan oliiviöljyllä ja valkosipulin viipalenkin muutamaan minuutin. Lisäsin sitten perunan, kesäkurpitsan, brysselinkaalin ja artisokan noin 10 minuuttia. Jälkeen aikaa kaadoin kasvisliemit kattilaan ja jatkaan kiehautetta kunnes seoksen pehmeäksi. Asian loppuun lisätään seokseen ovat kermaa. Tein seoksen tasaiseksi sekoituksemalla.

Lusikkasin keiton pienessä kulhossa ja laitaan jotakin fetaa, oliiviöljyä ja muutaman timjamia pinnalle. Kuinka sen syökö? Pidätkä sitä?



lauantai 13. tammikuuta 2018

Tiramisua sifonilla kanssa

Kolmas kerroksen tiramisu

  • 7 ladyfingers - kekseiksi
  • 1 tuplashotti espressoa
  • 3dl kermaa
  • 60g mascarponea
  • 4 kananmunan keltuaista
  • 30ml amarettoa
  • 90g tomusokeria
  • kaakaota
Vatkkaan keltuaiset kulhossa että laitoin kattilla kanssa alapuolisen kiehautetta. Jälkeen muukaan muutamaan minuutin, sekoitin munanseos, lisäsin sitten sokerin ja jatkaan sekoitetuksen kunnes se tasaiseksi seokseksi. Otin sen ulos kuumuuksen ja lisään mascarponen sekoittavat lusikkamalla. Lopullisesti kaadoin kerman ja amaretton seoksiin jonta sitä nesteseokseksina. Kaadoin tiivisteen pullon kanteen, kiinnitin pienemmän tähtityllan ja kiersin kaasupatruunan paikalleen. Jäättää se yksikseen keittiössä.

Leikkasin savoiardikeksin pienemmän palaseen kuutioiksi. Kostutin palat espressolla. Ravistin uudelleen sifonia muutamia kertoja ja pursotin mascarponea tähtina kahden pohjukkaa lasillisetta. Asettelin palaan ladyfingers - kekseiksi päälle ja pursotin mascarponen taas. Ripautoin hieman kaakaota pinnalle. Ne ihanaa nähdää ja hyvää makuisetta.


perjantai 12. tammikuuta 2018

Jäätelöjuusto

Jäätelöjuusto neljälle

  • 500ml kuohukermaa
  • 700ml maitoja
  • 1rkl vaniljauutetta
Laitoin maitot jääkaapissa noin kaksi tuntia ehkä lisää aikaan. Tein kylmään kermaan mukaan sifonia mutta ei käytettiin. Ennen olleen ollut ensinäisen aikaa Taperessa apumalla ystäväni. Nyt tuo ei olisi käynyt. Mikä voisi teen?

Lisäsin kokonaan suuriin kulhoon ja sekoittava kunnes tasaiseksi. Kaadoin seoksen lasinen laatikkoon ja laitaan jääkaapissa yöpymisetta. Ihana ruokana!



torstai 11. tammikuuta 2018

Gluteeniton päärynäkakku

Päärynäkakun kahdelle

  • 2dl vettä
  • 1dl kuivan valkoviiniä
  • 100g ruokosokeria
  • 1 vaniljatanko
  • 1 kanelitanko
  • 3tl maustepippuria
  • 3 päärynää
  • 8rkl suolaton voita
  • 3/4rkl ruokosokeria
  • 5 keltuaisetta
  • 1/2tl vaniljauutetta
  • 1/2tl mantelijauutetta
  • nahan sitruunaa
  • 2dl kaneliijauhoja
  • 85g kaurajauhoja
  • 1tl ruokasoodaa
  • 0.5tl merisuolaa
Kuorin päärynät ja leikkasin sen kaksi puolikan ja lisään se kattilaan vedella, viinillä, vaniljalla, kanelilla ja sokerilla muutamaan minuutin kiehunttavat. Sekoitin jauhot, sokerit, mantelit, vanilla ja voita suuriin kulhoon. Lisäsin sitten muukaan muutamaan minuutin keltuaisen ja nahan sitruunaa, jatkaan sekoittamaan kunnes tasaiseksi seokseksi. Leikkasin päärynät lisää viipaleet ja laitoin ne kakun päälleen.

Sillä aikaa, kuumentin uuniin 350 asteeseen. Paistoin kakun uuniin noin 55 minuuttia kunnes vaaleaksi ruskeäksi päälleen.

Viime kesän  minulla olleen syönyt se yksikseen vaan minun ollen ostin kakkukaupassa. Nyt tein siitä, toivottavasti, minulla ei syön yksin taas!


maanantai 8. tammikuuta 2018

Viipurinrinkeli

Viipurinrinkelin aamuruokalle

  • 1dl lämmin vettä
  • 1rkl kuivahiivaa
  • 2rkl hunajaa tai sokeria
  • 1rkl suolaa
  • 3/4dl leipäjauhoja
  • 2.5dl yleisjauhoja
  • 2rkl suolaton voita
  • 3dl kiehunnan vettä
  • 1/3dl ruokasoodaa
  • merisuolaa
Laitoin hunajan ja hiivan kuumaan vesiin ja sekoitetta liityä yhdessä. Olen jäljellä sen noin 5 minuuttia. Sekoitin suurilla kulholla leipäjauholla jauholla ja suolaa jotain, ovat tasaiseksi sekoituksemalla. Lisäsin sitten sulavakaan ja hiivaseos seoksessa ja lahaisen sekoitetaan muutamaan minuutin. Annoin sitä rauhamaan kulhossa päälydella talouspyyhella kanssa päälle ja jättää se noustaa kunnes kaksoiskokonaan noin 45 minuuttia.

Kuumensin uuni leivinpeltilla 450 asteeseen. Liuetin ruokasoodaan vesiin.

Sillä aikaa, otin taikinan ulos ja jakaan viisi pienempi osaa ja asetoin suoraan riviin sitten liitoin kaksi pään kuten X sana ja laitaan se päälleen ympyrän mikä, olin teennut kun liitän kaksi päämään. Kylvettämään ne ruokasoodaan seos. Lisäsin ne leivinpeltissa ja laitoin se uunissa jälkeen kaadoin merisuolaa päälleen. Kuumensin sen noin 15 minuuttia kunnes sitä syvälliseksi kultaiseksi ruskeaksi.

Syömme sen juustolla aamuruokassa.!



sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Mango cremebrulee - Herkullinen elämään

Ainekset

  • 2dl kuohukermaa
  • 1dl maitoa
  • 0.5dl mangopuretta
  • puolikas vanilijatanko
  • 3 keltuaisetta
  • 40g sokeria
  • ruokokidesokeria

Sisustukselle

  • 2rkl karpalohilloja
  • kurallinen mustikkaa
  • kurallinen vadelmaa

Ohjeet

Kuumenna uuni 300 asteeseen.

Laitoin kattilassa maitot, kermat, vanilijat ja kiehutin neste muutamaan minuutin keskilämpötilässä.

Sillä aikaa suurissa sekaisissa kulhossa, lyödoin keltuaiset, sokerit ja mangopurit kunnes sokerin on liuennut ja sekoitetta on vaaleksi leltaiseksi. Lisäsin nesteseoksen ja lyödään hitaasti kunnes hyvin sekoittaja. Kaadoin seoksen lävitsen siivilää sinun 4 annosvuokiin. Täytesiivilän asetamaan suuriin leivipeltiin ja kaadaan kuumeisen seden ympärille siivilään. Kuumensin niitä noin 55 minuuttia. Poistoin tarjotin uunista huolellisesti ja kylvettävät vedessa kunnes kylmänä. Lisäsin sitten kide-sokeria bruleiden päälle ja polta siitä kaasupolttimella.

Nyt laitan bruleiden levyissä ja koristeet mukaan hedelmillä ja karpalohillolla



lauantai 6. tammikuuta 2018

Sitruuna - marenkipiirakka

Sitruunatorttu neljälle

  1. Leivonnaiset tarvidelle:
  • 100g vehnäjauhoja
  • 80g kylmää voita
  • 1rkl sokeri
  • 1 kananmuna
     2. Täyte tarvidelle

  • 1rkl maissitärkkelyä
  • 50g hienon sokeriruokoja
  • hienosti raastetta kuorinta 2 suuria sitruunaa
  • 90ml tuoresitruunamehua ( 2 sitruunoistaan)
  • pienen oransin
  • 65g voita
  • 3 kananmunaa

    3. Marenkipiirakka tarvidelle

  • 4 munanvalkuaisetta
  • 100g sokeriruokoja
Kaadoin jauhot, sokerit, munankeltuaiset ja voin monitoimikoneeseen muutamaan minuutin kunnes seos sujuvaksi. Valmistamisen kuumenna uuni 180 asteeseen, kun tekeva piirakanseos. Unohtoin, että taikinan tarvitaan aikava rauhavasti yhdesta puolaan tuntin jääkaapissa. 
Laitoin taikinan leivinpeltiin ja täytteisetta papuilla kuivakin ennen laitteen keittää taikina uunissa noin 15 minuuttia. Lisäsin sitten muukaan muutamaan minuutin jälkeen otin pavut ulos torttun kunnes leivonnainen on vaaleaksi ruskeäksi päälle.

Samaan aikaan kuumentin kakun, sekoistetta tasaiseksi munaseos pannussa lusikkamalla. Kaadoin sitruunamehun, sokerin pannuun ja sekoittava sen lämpötilaan lahaisesti kunnes tasaisesti ja paksusti. Poistin pannun kuumuukselta, kylmän voita olevat lisään ja sekoitetaan tasaisestikin. Lopullisesti, lisäsin kuorin sitruunan ja maissitäkkelyn ja jatkaan sekoistetta tasaisestikin. Jäähdyttävä sen jääkaapissä.

Sekoitin sokerit, munanvalkuaiset suurissa kulhossa muutamaan minuutin kunnes se tulee pehmeästi.

Kaadoin täyteseos torttuun ja laitoin marenkia päälle piirakkaan ja kuumentin uunin minuutin jos sen on vaaleaksi ruskeäksi, välittömästi otoin ulkona. Tarjoiluva päivän.





perjantai 5. tammikuuta 2018

Pannacotta - espresso

Pannacotta kahdelle

  • 3dl kuohukermaa
  • 0.5tl sokeria
  • 0.5tl vaniljasokeria
  • 2kpl liivatelehtiä
  • 1dl espressoja
Liivaten ja kylmän veden laittavia kulhossa muutamaan minuutin kunnes liivaten pehmeksi. Kaadoin kerman, sokerin ja vaniljat kattilaan ja kuumenna ne keksilämpöissä. Väätätin liivatet kuivaksi ja lisäsin sitten kermaseos. Lusikkaan sen sileäksi sekoituksen. Hetken päästä lisäsin espressot jatkaan lusikkamalla seoksen, sitten kaatamaan sen kaksi kupissa ja laitoin sen jääkaapissä vähiten neljä tuntia.



torstai 4. tammikuuta 2018

Lihapallokeitto

Lihapallokeitto kahdelle

  • 150g naudan jauhelihaa
  • oliiviöljyä
  • 0.5l tummaa lihaliemtä
  • 1 porkkana
  • 2 pientä perunaa
  • puolikas punasipuli
  • 2 pientä tomaattia
  • 1 soijakastiketta
  • puolikas punaisesta chilistä
  • muutamaan viipaleet leipää
  • vettä
  • suolaa ja pippuria
  • fetajuustoja
  • persiljaa ja timjamia
Leikkasin sipulin suikaleiksi ja kuorin porkkanan ja perunan. Viipaloin porkkanan ja perunan kuutioksi. Silputan chilin ja tomaatin silpuksi. Kiehutin kattilassa lihaliemipalikan ja lisäsin vettä sen verran, että kattila oli puolillaan. Hetken päästä lisäsin perunat, porkkanat, sipulit kattilassa ja odotaan sen kiehumisaika. Kaadoin seoksen sekoitukseen, että ne tasaiseksi seos.

Laitoin jauhelihan levyssä ja suolalla, pippurilla kanssa. Lusikkaan lihan sekoituksi ja sivupalloksi käseinillä. Kuumensin öljyn pannulla ja pallolihat noin 10 minuuttia kunnes niitä kokonaan kevyesti ruskeksina. Laitoin pallolihan yhdessä sekoituksen kanssa suuriin kattilaan. Annoin keiton kiehua noin 5 minuuttia ja kaadoin keiton kaksi levyissä ja lisäsin persiljan, timjamin ja fetajuustoja päälle.

Syömme sen yhdessä viipalen leipää kanssa.


Minun ruoan tulee kuvauksesta

 Sill ä elokuuna on satokausia. Monet ihmiset eivät tiedä Monet ihmiset eiv ät tied ä, miten t ärkeää on, että he ovat olemassa. Monet ihmis...